Ihanuudet tulivat

Tässä ne ovat: kevään ensimmäiset lumikellot. Kevät, kevät!  --- Ihan ei sinivuokko kuki, mutta ennakoidaan tulevaa otsikkokuvassa.

Eikä pelkästään kevät ilahduta, vaan myös nämä huikeat astiat, jotka tulivat viime viikolla. Nämä ovat porvoolaisen Vajan tuotteita (https://vaja.fi). Tilasin ne nettikaupasta, joka on erikoistunut pääasiassa suomalaisiin tuotteisiin, nimeltä Kuvio Shop (https://kuvioshop.fi). Näistähän jo mainitsinkin aikaisemmin täällä, mutta nyt ne siis tulivat. Mukien ja rasian lisäksi tilasin mm. teetä ja suklaata.

Kun olen koko ikäni palvellut kotimaista taloustavarateollisuutta, niin tämä uusi pienyrittäjä ansaitsee ainakin minun mielestäni kaiken mahdollisen tuen. Tuotteet todella tehdään Suomessa eikä missään merten takana, kuten esimerkiksi Arabiat, jotka tulevat ainakin Thaimaasta ja Romaniasta nykyisin. Sitä paitsi nämä tosissaan viehättävät silmääni ja istuvat mukavasti käteen. Ei halvinta mahdollista hintaa, mutta mielelläni maksoin mitä pyysivät ;-)

Kevätpäiväntasaus

Tänään alkaa sitten kevät virallisesti. Räntää kylläkin sataa. Minä juhlin päivää vaihtamalla mullat muutamalle kukalle. Kliivia-poloinen ei ole kukkinut moneen vuoteen, mutta jospa se tästä piristyisi. Ruukkua en vaihtanut. Tämän pitäisi kuukalenterin mukaan omla sovelias päivä ja siksi kylvin Uudenseelannin pinaattia jaxchiliä. Tai siis kylvän. Pinaatin siemenet ovat vielä liossa. Kolmas kylvös on tomaattikokeilu viipaleista. Jotkut onnistuvat, toiset eivät.

Uusi viikko, hyvä mieli

Viikko alkoi hyvissä merkeissä. Tosin huomenna ehkä saan ei-niin-hyviäkään uutisia. Onneksi tänään on tänään ja huominen kantakoon huolen omista murheistaan.

Jahas, siirsin tänne yhden kuvan. Ei se ainakaan tähän postaukseen tullut, vaan lennähti ties minne. Kännykän piķkunäytöllä en yritäkään etsiä sitä. ----

Uusi yritys ja nyt kuvan siirto onnistui, kun tulin pöytäkoneelle. Nämä ihanat Sievin hollannikkaat eivät kuitenkaan olleet minulle, mutta sivat uuden kodin. Siitä minulle tuli hyvä mieli. Malli on varmaan hyvä, mutta hivenen kapea turpoaviin jalkoihini. Kaikin puolin olen muuten ollut tyytyväinen Sievin kotimaisiin kenkiin, enkä tätäkään koe hutiksi, varsinkin kun jalkineet menevät todella niitä tarvitsevalle. Mutta eikös ole nätit?

Sen kunniaksi tein itselleni yhden hyvän ostoksen. Ehkä vähän lohdutukseksi, jos sellaista tarvitaan ja siksikin, että tasapaino säilyy...

Vaja-merkkiset astiat ovat supisuomalaisia ja Suomessa valmistettuja. Niitä myy Kuvioshop (https://kuvioshop.fi) -niminen nettikauppa, joka on erikoistunut nimenomaan suomalaisiin tuotteisiin, vaikka tosin myy joitakin, hyvin valikoituja ei-suomalaisia Arabian astioita, kuten Muumi-mukeja.

Nämä tehdään Porvoon suunnalla. Tekijät ovat ex-arabialaisia, jotka ilmeisesti veivät tieto-taidon lisäksi myös joitakin laitteita, kun Arabia lopetti tuotannon kotimaassa.

Olen pitkään haaveillut näistä sinisistä mukeista ja nyt sitten tilasin. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan itse haluan tuoda kotimaisen nuoren, uuden valmistajan nimen esille. Kun ikäni ja työurani palvelin kotimaista teollisuutta, ei vanha koira pääse eroon karvoistaan, ei haluakaan.

Omat kirjat - näitä saa edelleen

Tämähän nyt on harmaa kuva. Tuli vain perjantain kunniaksi niin sanotusti mieleen mainostaa omia kirjojani. Kahta aikaisempaa on edelleen saatavissa, kuten myös tuota viimeistä Anna Olsonia. Perttilä kertoo meidän talostamme ja lähitienoista. Mattila puolestaan on kertomus vaarini isoisän ja -isoäidin kotimaisemista Mattilasta, jossa Sibeliuksetkin siihen aikaan olivat hyyryläisinä.

Tämä siis on ihan itse maksettu mainos!

Iloa vielä uudestaan!

Kehuin jo aikaisemmin fb:ssä hyvää lautasostostani. Ihanat Kati Tuominen-Niittylän lautaset tulivat jo maanantaina toimitettuna ihan kotiovelle, kun hyödynsin Finnish Design Shopin naistenpäivän tarjousta.

Tänään nettikauppa raportoi, että jokaisesta naistenpäivän tilauksesta se lahjoitti 10 e Naisten pankille. Saalis eli lahjoitettu rahasumma oli liki 15 000 euroa! Tämä lämmitti minuakin, sillä olen muutenkin Naisten pankin tukija ja kuukausilahjoittaja.

Uutta lunta vanhan surmaksi

Se on vielä talvi, vaikka aurinko yrittää paistaakin milloin pilvien lomasta, milloin kirkkaalta taivaalta. Jossain päin on kuulemma miinus 30 astetta pakkastakin ensi yöksi. Vielä ei kannata vaihtaa otsikkokuvaa keväiseksi, vaikka mieli tekisi. Mutta kyllä vanha kansa tietää. Uusi lumi on vanhan surma.

Päivitin viime käynnillä vähän Anna Olsoni sivua. Jatkan taas.

Naistenpäivä plus

Olipa eilen tapahtumia. Hallitus erosi, sote meni puihin ja vietettiin naistenpäivää. Sen kunniaksi isäntä toi kotiin komean kakun. Minä juhlistin päivää ostamalla meille uudet ruokalautaset ihan arkikäyttöön. Laseja pitäisi vielä hankkia, sillä viime aikoina me huonokätiset olemme pudottaneet ja rikkoneet monta  Kerttu Nurmisen suuunnittelemaa Verna-lasia. Mielestäni ne ovat parhaita mahdollisia arkilaseja.  Niitä ei enää saa kuin hyvällä onnella kirpputorilta. Tänään täydensin sukkalankavarastojani, joten nyt on sitten ostokset tehty vähäksi aikaa.

Eilen oli ollut Suomen naisyhdistyksen merkkipäiväjuhla. Ehkäpä kirjoitan yhdistyksestä muutaman sanan Anna Olsoni-sivulle. Perhedyin nimittäin yhdistyksen syntyhistoriaan kirjojani kirjoittaessani. Aleksandra Gripenberg, joka oli yksi yhdistyksen voimahahmoista, oli myös Annan tukija.

Hesarissa oli eilen iso juttu naisten pahoinpitelystä perheväkivallan uhreina. Samaan tuskalliseen asiaan törmäsimme mekin, ei ihan lähimmässä piirissä, mutta kuitenkin kirpaisevan lähellä. En uskalla avata asiaa tämän enempää. Sen sanon vain, että asia kosketti syvältä. Asia liittyy myös tunnisteeseen terveys ja sairaus, mutta siitäkään ei enempää.

Laskiaissunnuntaita, iltaa.

Tänään ihastelin aurinkoista laskiaissäätä ikkunasta. Näytti olevan upea hankikanto, kun väkeä vaelsi lasten, pulkkien ja koirien kanssa meidän ohi kyläkoulun laskiaisriehasta.

En valita, sillä kahvittelin - itse asiassa joimme teetä - ja juttelin lähes koko iltapäivän entisen koulukaverin kanssa. Lukiota emme enää käyneet yhdessä, vaan hän vaihtoi ns. parempaan kouluun, mutta tietenkin muistelimme monia keskikouluaikaisia luokkatovereita. Viimeksi tapasimme kai vähintään pari vuotta sitten, joten on tässä kaikenlaista ehtinyt tapahtua. Hänkin jäi eläkkeelle ja  väitteli tohtoriksi ja on tehnyt uutta uraa alansa asiantuntijana maailmalla.

Saas nähdä miten maaliskuu alkaa

Kaivoin muutama päivä sitten pakkasesta kaksi karitsan potkaa ja tein vielä sopivaa talviruokaa, vaikka kevättä miten olisi almanakan mukaan tulossa. Vuokaan meni ensin kaksi rasiaa hapankaalia, runsaasti valkosipulin kynsiä, muutama porkkana ja kaksi isoa sipuli viipaleina. Nesteeksi vettäja lihafondia ja päälle sulaneet potkat. Nämä sitten hautuivat useamman tunnin uunissa 150 asteessa ja hyvää tuli. Nyt en ottanut kuvaa, muta vanhaa kuva-arkistoa tutkiessani huomasin, että tämä on selvästi yksi meidän lempiruoistamme. Hyvää tuli - söimme sitä kolmena päivänä. Se kannattaa huomata, että lihat on hyvä perata luistas erilleen jo ensimmäisenä päivänä.

Kuvasin pihapolkua aamulla, kun kävin viemässä linnuille ja oraville siemeniä. Liukasta ja jäistä on. Vielä kun tähän on ennusteen mukaan luvassa lunta päälle, niin huh-huh. Olen viime ajat ajellut postilaatikollekin talon rollaattorilla. Muuten ei ole toivoakaan pysyä jaloillaan, mutta kyllä tämä tästä kevääksi muuttuu.

Tänäänkin ihanaa aurinkoa!

Kehun itseäni, kun keksin aloittaa uuden käsityölajin, ryijyn. Pieni ryijy on Suomen käsityön ystävien malliston yksi perinneryijyistä, jonka nimi on Porvoon viirikukot. Mallia on saatavana myös suurena, mutta jo on täysi työ tällekin noin puoli metriselle paikka. Nyt olen jo vähän pitemmällä eli suunnilleen rivillä 12. Tätä on todella mukava ja rentouttavaakin tehdä.

Otin tänään toisenkin kuvan, mutta jostain syystä se ei suostu siirtymään puhelimesta.Tässä näyttää olevan jotain muutakin outoa, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta.

Muoks, Nyt sain toisenkin kuvan siirrettyä.

Kässämummo ahertaa

Kun harrastan kutomista eli neulomista, eivät omat jalat ja kädet kaipaa määrättömästi uusia sukkia ja kintaita, olen harrastanut jo pitkään hyväntekeväisyyttä. Tänään jälleen postiin lähti laatikollinen villasukkia. Kudon ihan vaan perusmallilla, mitä nyt joskus vähän pitsiä tai raitoja, vaikka erityisesti tykkäänkin valmiista raitalangoista. Harrastus on minulle hirmutärkeä, sillä näin saan vetreytettyä jäykistyneitä sormiani ja heräteltyä itseni aamulla uuteen päivään. Ja onhan se tieteellisestikin todistettu, että käsityöt rentouttavat ja tekevät hyvää aivoille.

Tätä lankaa kauhistelin maailman rumimpana, mutta kyllä se loppujen lopuksi paikkansa valmiissa sukissa puolustaa. Tähän tuli tahtomattani raitoja, jotka eivät kuvassa näy. Minua harmittaa sadan gramman sukkakerä, josta ei riitä aina edes tavalliseen naisten kahteen sukkaan. Ymmärrän kyllä kaupalliset syyt. Kun on pakko ostaa kaksi kerää, on se aina kannattavampaa kuin yhden kerän myynti. Luulisin.

Aloittelin uutta käsityötekniikkaa eli ryijyn tekemistä. Se on vasta niin alkutekijöissä, etten kehtaa edes kuvaa näyttää, mutta perästä kuuluu tai siis näkyy. Ompelemalla tehtäväa pientä perinneryijyä varmaan teen monta kuukautta, ellen vuotta.

Tänään sain lapsenlapsen, tietotekniikkaa opiskelevan nuoren herran katsastamaan konettani. Moni asia ratkesi, mutta edelleen jäi yksi haamuprofiili facebookiin suureksi harmikseni. No, siellä on ja pysyy, kun aikojen saatossa ja koneen vaihdossa on salasanakin kadonnut. Iltapäivä joka tapauksessa oli ainakin minun mielestäni mukava.

Aurinkoa!

Aurinko paistoi päivällä niin ihanasti meidän pihamme ison hevoskastanjan oksille, että se oli pakko kuvata ja vaihtaa kuva vielä otsikkukuvaksikin. Olkoon nyt siinä vähän aikaa, vaikkei se näytä yhtä onnistuneelta kuin livenä. Ei voi mitään, mutta kevättä tekee. Pihatie tosin oli umpijäinen, mutta olenkin näinä päivinä lainannut isännän rollaattoria, jolla on turvallista  mennä postilaatikolle ja kompostille.

Päivitin vähän Anna-sivua eli lisäsin Annan sisarukset, joista varmaan tunnetuin oli Tasavallan presidentin äiti,

Unessa tuttuja ja vieraita

Olen parina viime yönä nukkunut tosi hyvin, mutta nähnyt outoja unia. Minulla oli entiseen aikaan työkaverina muuan Ulla, joka oli topakka myyntisihteeri. Ullan hersyvän naurun kaikki asiakkaatkin tunsivat. Nyt minä kuulin sen unessa. Emme ole olleet tekemisissä varmaan pariinkymmeneen vuoteen. En edes tiedä, onko hän elossa vai ei; eläkkeellä nyt varmaan ainakin. Mitään yhteyttä toden ja unen välillä ei ole. Kuten ei ole toisenkaan unen laita. Olin toimittajana Ikaalisten musiikkijuhlilla. Kävelin paljain varpain hiekkakentällä ja nurmikolla ja laadin siinä juttuani. Saatoin haastatellakin joitakuita ihmisiä, mutta ilmeisesti en tavannut ketään tuttuja. En muista, onko Ikaalisissa musiikkijuhlia tai ainakaan sillä nimellä. Paikkakunnalla olen käynyt kerran, kun joku myyntikokous tai vastaava oli siellä kylpylässä. Siitäkin on yli 20 vuotta aikaa. - Viime yönä, jos unta näin, niin en ainakaan muista, kuten en yleensäkään uniani.

Tämä kuva on pakko vielä laittaa tänne noiden henkiin heränneiden pikkuisten lehtien takia. Ja siksi, että tällä menolla ei enää juuri lumikuvia taida syntyä.  En muista kukan nimeä, mutta sillä on tapana pudottaa lehdet aina talveksi ja aloittaa keväällä ikään kuin puhtaalta päydältä. Kerran se on kukkinutkin, joten olisi kiva tietää myös nimi.

Nyt kirjoitan vielä muutamana rivin Anna-sivulle. Huomasin muuten, että joku on aloittanut blogin pitämisen Anna Olsonin resepteistä. Se en ole minä.

Aloitin uuden sivun

Kun en vielä tohdi kirjoittaa uudesta kirjastani, se näet on vasta alkutekijöissään, niin kirjoitanpa vanhasta. Avasin tänne oman sivun vuonna 2016 ilmestyneen kirjani sankarittarelle Anna Olsonille. Kirjan kansikuva näkyy tässä oikeassa laidassa eli kirjaa saa mielellään myös ostaa.

Täydennän sivua vähitellen, mutta jos joku facebook-kaverini, tai vaikkei olisikaan, lukee siellä tarinoita Annasta, niin samoja tekstejä ei tänne tule. Tai niin ainakin arvelen nyt, kun vasta kirjoitin lyhyen avauksen sivulleni.

Vielä mahtuu lunta, vähän

Onneksi asutaan omakotitalossa. Vaikka lumelle on vielä tilaa, on uutta mietittävää. Nyt näet seuraava jännitettävä on seuraavien päivien suojakeli. Tuleeko lumet katolta? Hajoaako terassin katto? Onko piha liukas? Kaatuuko mummu? Joko pian pääsee kuvaamaan muutakin kuin lumikasoja? Sitä odotellessa vielä kerran vielä tämä luminen kuva.

Jopas sattui

Narisin jo fb:ssä siitä, miten satutin eilen polveni syyttä suotta. Mies hankki linnun- ja jäniksenruokaa lopputalveksi ja säkit jäivät terassille. Hänestä ei ole niiden kantajaksi, mutta kiltti taksikuski oli nostanut ne ovipieleen. Siitä sitten minun tehtäväni oli raijata ne oven sisäpuolelle ja tyhjentää laatikoihin säilöön (ja hiiren nakerrettavaksi myös). Jotain siinä sitten kävi, kun eilen ja vielä koko tämän päivänkin on  polvi ollut tosi kipeä. Eilen en edes sisällä pystynyt kävelemään ilman keppiä. En ole tyytyväinen. Onneksi nyt ei tarvitse kävellä muualle kuin postilaatikolle ja linnunruokinnalle. Sopisi tämän lumentulonkin jo loppua. Päivä on mennyt pääasiassa tyhjän toimittelussa, varsinkin kun polvi ei juuri muuta suvaitse.

Yksi huomio tästä päivästä:

Kävin äsken katsomassa netpostilaatikkoa. Kappas vaan, rouva sai jo syyskuulle kutsun tutkimuksiin. Paras merkitä päivä joka almanakkaan, ettei vaan unohdu.

Toinen huomio

oli Keski-Uusimaa-lehden juttu, jossa kerrottiin Halosenniemen museon saaneen kirjelahjoituksen. Kirjeessä oli puhetta Pekka Halosen maalaamasta alttaritauluista. Taulu, joka maalattiin Kotkan kirkkoon 1890-luvun lopulla, maalattiin meidän tuvassamme. Halosenniemestä ei vielä ollut tietoakaan ja Haloset olivat vuokralla tuossa naapurissa Kallio-Kuninkalassa, silloisessa Kalle-Kuninkalassa. Kun korkea taulu ei mahtunut matalaan pirttiin, vuokrasi taiteilija meidän Perttilän avaran tuvan siihen tarkoitukseen, jossa tosin enempää mieheni kuin minunkaan sukua ei siihen  aikaan asunut. Kirje tosin liippasi läheltä, sillä sen kirjoittaja oli mieheni isoisä. Klikkaamalla kuva suurenee, mutta en kopioi koko juttua tekijänoikeudellisistä syistä.

Vielä yksi huomautus: kun nurisen siitä, etten tykkää anonyymeistä kommentoijista, niin se ei toivottavasti estä kestään lukemasta blogia. Kommentoidakin voi nimimerkillä, vaikka miten keksityllä, ellei halua kertoa omaa nimeään, Minä en häpeä nimeäni. Älä sin äkään. Täällä nyt vain on tapana blogata nimimerkillä.

Kevättä odotellessa

Se oli jo kynttilänpäiväkin. Lumikinokset sen kun kasvavat. Tänään ei lunta satanut, mutta huomenna sitä taas saadaan. Onnea on se, ettei tarvitse vaeltaa lumisilla kaduilla, vaan retki postilaatikolle riittää. Ja siinä onkin tarpeeksi. Tai no, kompostorillakin on käytävä - sinne olisi tänään jo ollut asiaa, mutta laiska emäntä jätti sen huomiseksi. Huomenna on tiedossa lyhyt sähkökatkokin sekä aamulla että iltapäivällä. Ehkä silloin on sopiva hetki ulkoilla.

Tämä on se päivä, jolloin tuli tieto Matti Nykäsen ja Ismo Kallion kuolemasta. Kumpikin oli omalla tavallaan merkittäviä. Kalliosta muistan hänen roolinsa Kaupunginteatterin musicalissa "Seis maailma - tahdon ulos". Vuotta en muista, mutta koulun kanssa sitä käytiin katsomassa joskus 60-luvulla. Takana oli pitkä ura lahjakkaana näyttelijänä, muunakin kuin vara-Manuna.

Rauha heille ja hyvää matkaa. Kuten tänään on monessa mediassa toivotettu: Matti, lennä Matti, lennä taivaaseen. Moni on myös huomauttanut, että Nykäsen suuruuden aikana olisi urheilujohtajillakin pitänyt olla parempi tieto ja taito esimerkiksi hänen ADHD-sairaudestaan. Taito ja ymmärrys tukea.

Uusi kukka

Amaryllis innostui vielä uudestaan kukkimaan. Ikkunan edessä kuvaaminen ei oikein onnistunut, enkä saanut muokattua kuvaa, mutta usko pois - kaunis tämä on joka tapauksessa.

Toinen ihastuttava kukkija on komea valkoinen atsalea, jonka myös saimme jouluna. Sen parhaina päivinä ottaman i kuva taitaa olla jo täälläkin. En ole koskaan onnistunut pitämään atsaleaa pitkään hengissä, mutta tätä olen liottanut vesiastiassa muutaman päivän välein. Nyt se tosin alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen, mutttei vieläkään jouda roskikseen.

Poistin edellisen ruman kukkakuvan, vaikka joulutähti vielä kukkiikin takan reunan maljakossa.

Viimeiset joulukukat

Kas, kun leikkasin surkeaksi menneen joulukukan leikkokukaksi maljakkoon, niin sehän  virkistyi silmissä. Muistin virkistykseksi otan sen hetkeksi tännekin, vaikkei kuva kovin kaunis olekaan.

 - Tämä bloggausmuistin palauttaminen käy todella hitaasti, varsinkin kun olen pöytäkoneella vain hetken yleensä vasta illansuussa tai illalla. Kännykkäruutu on toivottoman pieni ja kirjoittaminen työlästä. Nyt askartelin hetken blogilistan ja sitä ennen laskujen maksun kanssa. Tein aamulla impulssioston: ostin pienen ommeltavan ryijyn. Joskus pikkulikkana olen ommellut ryijytyynyä ja nyt pitää palauttaa sekin taito mieleen. Odotan jännityksellä postia.

Lunta on tullut ja lisää luvattu. Kun aamulla kävin kompostorilla, oli lunta polulla sen verran, että apuneuvo oli jätettävä matkan puoliväliin. Rollaattori on kätevä, kun kompostiastia mahtuu juuri sopivasti tuohon koriin ja roskapussi kahvaan. Tämä on varsinaisesti isännän kulkupeli, mutta käytän sitä itsekin mielelläni juuri näillä reissuilla varsinkin jos on pelkoa liukkaasta tiestä.

Lauantai-illan askareita

Kun ystäväni Maaret pyysi suurentamaan fonttikokoa, niin senhän tein. Samalla muokkasin vähän otsikkofontteja ihan omaksi huvikseni. Toivottavasti se ei hankaloita kenenkään elämää ;-)
Fonttia ehkä saa omalla näuytöllä suurennettua napauttamalla, kuten kuvaakin. Eräs Anonyymi ei jostain syystä saa suurennettua kuviani, mutta siihen minun evääni eiovät riitä, kun itsellä sekä kännykässä että pöytäkoneella tämä onnistuu.

Tässä on suurin kuvakoko, jonka näemmä saan tehtyä. Tämä on ikkunasta otettu pihakuva. Yritin kuvata naapurin koiraa, mutta oksat olivat eri mieltä.

Huomasin tänään, että täällä on toinenkin Villiviini eli Villiviinin viemää, jossa on sisustus-, puutarha- ruoka- ynnä muita juttuja. Se en ole minä. Olemme varmaan jo pitkään bloganneet toisistamme tietämättä ja luultavasti kirjoittelemme vähän saman tapaisista asioista. Haittaako tämä sinua? Olen niin pitkään, ainakin 10 vuotta, ollut V-viini, etten mielelläni vaihtaisi nimmaria.

Aika kuluu sukkelaan

On ihan uskomatonta, miten nopeasti päivät ja viikot kuluvat. Taas ollaan viikonlopussa, joka sinänsä ei ole yhtään paha juttu. Tuntuu vain, etten ehdi tai saa mitään aikaiseksi. No, muutama sukkapari on syntynyt ja uutta kirjaakin viitisenkymmentä sivua.

Muutenkin yritän palauttaa mieleen tätä bloggausta. Minulla on ollut useita blogeja, ellen väärin muista, niin neljä tai viisi. Silti on kuin uuteen asiaan ryhtyisin, kun en muutamaan vuoteen ole ensin koneongelmien takia pystynyt ja sitten ehtinyt tähän asiaan paneutua. Äkkiä sitä unohtaa. Nyt kuitenkin pitäisi kommentoinnin onnistua. Sähläsin asetusten kanssa, mutta kun viime yönä valvoin  lähes koko yön, sain yhtäkkiä ahaa-elämyksen.

Ehkä jännitin tätä päivää, vaikkei mitään jännittämisen aihetta olisi ollutkaan. Isä täytti 97 v. Kaunialassa ja olimme häntä onnittelemassa. En nyt suurenna tätä kuvaa, kun jokainen voi klikkauksella itsekin sen tehdä, jos pieni kuva häiritsee.  Tästähän tulikin jo noottia.

Tässä ovat kirjani, joita voi tiedustella minulta paitsi tuota historiikkia, joka on tilaustyö. - Alakuvassa on Kaunialan sotavammasairaalan vanhaa osaa.

Uni ei maittanut

Harvoin olen valvonut yöllä enemmän kuin nukkunut.mitään erityistä syytä siihen keksinyt.Tästä päivästä voi tulla rankka, kun nyt ei ole mahdollista ottaa pieniäkään päiväunia. Illalla kerron lisää.

Huh hellettä

... sanoi jänis pakkasella. Pystytkö kommentoimaan?

Se on talvi nyt

Palelin koko eilisen päivän, vaikka talossa oli sentään melkein 20 astetta lämmintä. Nyt ehkä on jo lauhempaa, en vielä katsonut mittaria. Sanotaan kuitenkin, että pakkasjakso jatkuu.

Tämä pienen kännykän käyttö kirjoittamiseen on työlästä töppösormella Oli pakko tulla testaamaan, kun vaihdoin salasanan. Palaillaan!

Illalla palasin

Enhän nyt päässytkään  pöytäkoneelle noin vain. Taas kokeillaan salasanan vaihtamista. Nyt pääsin ainakin tänne, mutta seuraavaksi katsotaan, miten on kännykän laita. Onkohan mulla yhtään lukijaa enää? Jos on, ilmoita itsestäsi. Jos vaikka keksisin jotain kivaa...

Toimii vaihteeksi näinkin,siis kännykkää töpöttämällä. Jee.

Aamu- tai iltatervehdys

Pakko oli vielä kertaalleen tulla testaamaan tätä ennen nukkumaanmenoa. - Tämän alun tein kännykästä pari iltaa sitten katsoakseni, miten se toimii. Jatkoa seuraa vasta nyt, muta plytäkoneelta! Kännykän näyttö on niin olemattoman kokoinen, ettei sillä oikeastaan kannata ruveta kirjoittamaan, saati kuvia lataamaan.

Kuvat on otettu viime viikolla, mutta käyvät ajankohtaisuudeltaan hyvin tähänkin iltaan. Viikolla on tulossa aikamoiset myräkät, vaikka hangessa pääsin jo aamullakin köpöttelemään postilaatikolle. Päiväpostia en ole tohtinut käydä edes katsomassa. Se tulee milloin sattuu, harvoin kuitenkaan ennen iltaviitta. Ja huomenna ei ollenkaan.

Oikeastaan tulin tänne kirjoittamaan pätkän tulevaa kirjaani. Edellinen, joka oli tilaustyö, valmistui viime syksynä. Otan siihen nyt henkisesti etäisyyttä, vaikka pääasia on, että projekti päättyi. En rupea sitä ainakaan vielä avaamaan, mutta sen sanon, että aineistoa olisi ollut parempaankin.

Huoh tätä teknikkaa, tarkemmin sanottuna tietotekniikkaa

Sähläsin eilen ja nyt pitää kokeilla, onnistunko tänään yhtään paremmin. Lujille tämä ottaa joka kerta, kun ei päivittäin näitä käytä. Ajattelin kuitenkin elvyttää blogiharrastuksenkin, ihan vain vaihteen vuoksi.  Pääsin sisälle ja tonttu-ukkokin suostui tänne tulemaan. Ehkä seuraavaksi kokeilen jotain asetusten muuttamista...

Siis hyvää yötä.

Ei hyvin käy, kun sorkkii blogia pien

estä kännykän näytöstä. Palataan asiaan..

Hyvää vuotta 2019!

Tuntuu, että aika kuluu aina vain nopeammin ja nopeasmmin, Miten se voikin niin kulua? Taas ollaan uudessa vuodessa ja loppiaisessa. Joulutontut ja muut veitikat korjataan pian talteen odottamaan uutta joulua. Vimme vuosi meni alkuun kirjoittamispuuhissa vähän liiankin tiiviisti. Loppuvuotta taas väritti sairaus, tällä kertaa ei minun. Mutta mennään nyt niillä eväillä, jotka on saatu ja odotetaan hyvää vuotta!

Tässä vielä omankin muistin virkistämiseksi joulukuvia: