maanantai 30. joulukuuta 2019

Huikea päivä

Tarvitseeko selittää? Jo ennen kuin ehdin itse postilaatikolle, oli kirjailijatuttuni kopioinut tämän facebookiin. Kaverit ovat onnitelleet pitkin päivää. Toivottavasti myös tilauksia alkaa herua...  Kaikessa tapauksessa tämä on ollut hieno päivä. Tämä on ollut jopa lehden nettisivulla ekana juttuna. Ei haittaa, vaikkei julkkareihin tullut kuin kaksi toimittajaa. Tästäkin olen tyytyväinen, varsinkin kun useat kutsutuista ovat noteeranneet tämän paikallislehtemme ison jutun, siis koko sivuisen.


maanantai 23. joulukuuta 2019

Hyvää joulua ja joulumieltä






Hätäisesti päivitin tätä, jotta ehdin toivottaa hyvät joulut. Kirjani julkistettiin tässä perinteisessä glögijuhlassamme. Nyt sitä siis saa tilata. Yksi tilaus täällä jo olikin, odotan vain yhteystietoja (auli.eho@gmail.com). Tilaajalahjana, pikkuisena sellaisena tulee kortti, josta osa on kirjassakin. Se on mielestäni hyvin kaunis Billmarakin värilitografia torilta, jossa on kuningas Kaarle XIV Juhanan ratsastajapatsas. 

Yksi arvostelukin kirjasta tuli ja se ilahdutti minua hyvin suuresti. Vain vaatimattomuus näin ennen joulua estää minua kopioimasta sitä tänne... tai oikeammin se on kännykässä ja kännykkä alakerrassa.
Paremmalla ajalla lisää. Nyt ihanaa joulun aikaa!



perjantai 13. joulukuuta 2019

On pidellyt kiirettä

Pehmeäkantiset kirjat tulivat jo ajat sitten, mutta kovakantista vielä odotellaan. Ensi viikolla meillä on paitsi perinteiset jouluglögit, myös kirjan julkkarit. Palaan paremmalla ajalla asiaan, sitten kun juhlat on juhlittu. Nyt pitää raivata ja järjestellä paikkoja. Tarjoilupuoli alkaa olla kunnossa, vain piirakat ja kukkakimppu ovat vielä tulossa.

Kirjaa saa tilata! Ja kun on kyse omakusteista, niin tilaaminen ilahduttaisikin minua suuresti. Pehmeäkantinen 25 e, kovakantinen 35 e.





perjantai 22. marraskuuta 2019

Valmista tuli

 Tässä me olemme, kirja ja minä.Voi onnen hetkeä, kun kirjalaatikko tuotiin ihan sisälle asti. Tätä saa mieluusti ostaa! Nyt kun posti ei kulje, on ehkä www.mediapinta.fi nopeampi kuin minä kirjan lähettäjänä. Tai sitten tietysti sen voi hakea meiltä kotoa. Viikon parin päästä saan kovakantiset kirjat, nyt nämä kaikki ovat pehmeällä kannella. Hinta on siis 25 € ja kovakantinen 35 € plus lähetyskulut.


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Jo marraskuu

Voi miten tämä aika kuluu näin nopeasti!  Pian ollaan jo joulussa. Tilasin ja sainkin jo joulukorit, mutta sitten postinpakana uhkailee, että lakon sattuessa tämän vuoden postit jaetaan vasta ensi vuonna.

Kirjahanke etenee. Tässä on yksi kuva, joka ehkä pääsee kirjaan. Muutamaa tukholmalaiskuvaa vielä odottelen, samoin kirjapainon aikatauluja.




Aikatauluista puheenollen: perikunta on tyhjentänyt talonsa ja nyt tuo kauhea urakka on enää ns. viimeistelyä vaille valmis. Omalta osaltani jäljellä on perintökalujen sijoittaminen meille. Kun taloon on kertynyt kahden sukupolven rompetta kolmesta paikasta ja yhtä ja toista pyttyä tullut lahjaksikin, on jaettavaa tavaraa riittänyt. Kaikki sujui tähän asti ainakin yhllättävän hyvin ja luullakseni kaikki ovat tyytyväisiä. Menihän sitä roskalavallekin, varsinkin kun vinttiin on säilötty vuosikymmenten romut. Ongelmaksi jäävät huonekalut, joita kukaan ei tarvitse eikä huoli. 

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Talvi tuli eteläänkin




Jo sunnuntaina se alkoi. Istuin äidin työhuoneessa lajittelemassa vanhoja 
papereita ja valokuvia, kun ensimmäiset "jalkarätin kokoiset" lumihiutaleet alkoivat tippua taivaalta. Talvi alkoi. Nyt voi sanoa, että ensi lumi on tullut, mutta toivottavasti ilmat vielä lämpenevät. On nimittäin käynyt niin, että iso vesisaavi on tyhjentämättä... Huurteiset puut ja pensaat ovat kauniita, vaikkei maassa lunta vielä ole nimeksikään.

Työ  perikunnan omaisuuden kimpussa jatkuu ja jatkuu. En tarkoita koruja enkä pöytähopeita. Ne on jo jaettu, mutta se muu... Vintti pursuaa vielä roinaa. Toin eilen muutaman viimeisen valokuvalaatikon kotiin lajiteltavaksi ja skannattavaksi. Jospa nyt saisin sen urakan valmiiksi. Matkakuvat ja tunnistamattomat rippikuvat pääsevät suoraan roskikseen, mutta helmiäkin voi löytyä.

torstai 17. lokakuuta 2019

Lehti puusta varisee, päivä yötä pakenee

Toissa yö oli täälläkin jo kylmä. Aamulla oli vesisaavissa riitettä, ensimmäistä kertaa. Mentiin asioille ja taksi kertoi rapsuttaneensa ikkunoita ja kampaajan auton ovi oli jäässä. Nyt on ollut vain sadetta, mutta hämärää. Siitä nuo vanhan laulunkin sanat tulivat mieleen, kun kävin postilaatikolla.



Urakka alkoi, siis vanhan talon tyhjennys..oikeammin sanottuna se on edessä ja konkreettisesti aloitus parin päivän päästä. Puolen vuosisadan Kotiliedet ja muut säilötyt lehdet, vanhat vaatteet ynnä muu sekalainen roju odottaa,  mutta kaikki on käytävä läpi, vaikka se jo tiedetään, että suuri osa menee suoraan kaatopaikkakuormaan. Talo on iso ja vintti laitoja myöten täynnä romua. Kokonaan oma lukunsa on se, kun ruvetaan kamoja jakamaan. Tämä on perinnönjakoa, tämä. Toivottavasti tervehdimme vielä tämän jälkeen. Tai olemme hengissä.

maanantai 14. lokakuuta 2019

KIrjaprojektille vauhtia?

Moitin useinkin kännykkää, jolla on vaikea päivittää tätä, mutta yhtä tarkka näemmä saa olla pöytäkoneellakin, ettei tule hirveästi lyöntivirheitä. Olin sanomassa, että nyt pitäisi saada vauhtia kirjahankkeelle. Kävin jo skannaamassa muutaman kuvan siltä varalta, että niitä voisi käyttää kirjassa. Seuraavaksi kai sitten on syytä ottaa esille versio X ja ruvettava sitä lukemaan.

Tässä itselleni muutama virikekuva Tukholmasta, netistä kopsattuja:







maanantai 7. lokakuuta 2019

Mukava tapaaminen

Hautajaisista seurasi hyvääkin. Tapasin muun muassa pikkuserkkuja, joita olen nähnyt viimeksi lapsena. Yksi kävi tänään kahvittelemassa ja vietimme paitsi leppoisan, mutta myös hyvin antoisan iltapäivän.


Vaihdoimme tietoja ja  mikä merkillisintä, kumpikin oppi uutta juurista. Asiat jäivät vielä kesken, mutta  voi olla, että pikkuserkun jo lähes sata vuotta sitten kuollut isoäiti ja minun äidinäidin isä olivat samoilta kulmilta, ehkä suorastaan samasta rusthollista.

Harmillista, etten äkkiseltään löytänyt mappia, johon olen tallettanut omat tietoni. Kun tietokone hajosi, menivät nekin tiedot ehkä taivaan tuuliin puolitoista vuotta sitten. Sekin täytyy nyt penkoa. Kuten mappikin esille. Onneksi paljon on ruutuvihoissa ja mapeissa, siis hyvässä tallessa, mutta tuntemattomassa paikassa.

torstai 3. lokakuuta 2019

Asiakaspalvelu pelaa

Joskus asiakaspalvelu pelaa melkein ajatusta nopeammin. Meillä on käytössä hälytysjärjestelmä, joka nyt vähän reistailee. Toimii kyllä, mutta vaatii kuitenkin huoltokäyntiä. Itse arvelemme, että ehkä patterit on vaihdettava. Taisitten on jotain muuta mikä on laiskistanut laitteen.

Mies soitti firmaan ja joutui selostamaan ongelman vuoron perään kolmelle eri henkilölle. Joku jossakin vaiheessa



arveli, että laitteet olisi päivitettävä. Siihen ei ole mitään tarvetta. Tarvitsemme vain huoltoa. Huoltomiehen kuulemma saa ehkä ensi viikon loppuun mennessä. Mielestämme se on aika pitkä aika.

Ei kulunut puolta tuntia enempää, kun reipasääninen myyntihenkilö soitti. "Te kuulemma haluatte päivittää laitteet." No emme todellakaan halua, haluamme vain huoltomiehen paikalle.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Mikä valvottaa?

Olen viime aikoina nukkunut tosi huonosti. Nukun muutaman tunnin, herään, tulen alakertaan, kudon tai luen vähän ja kömmin taas sänkyyn. Pahimmillaan teen vielä toisen retken alakertaan. Miksi? Tätä olen nyt aprikoinut.

Toisaalta ja toisaalta. Syitä ei ehkä pitkään tarvitse miettiä.

Periaatteessa sairausosastolla on tapahtunut jotain, mistä en halua puhua, kun en oikein ole osannut sitä itsekään käsitellä. Syövästä ei kuitenkaan ole kysymys. Pitkä lääkelista kuitenkin piteni yhdellä tropilla. Se ei kuitenkaan valvota.

Tai eihän sitä tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että tämä on surullista aikaa. Monta kuolemantapausta on lähellä, paljon sairautta lähipiirissä. Kai sekin, kun huomaa olevansa tässä sukupiirissä vanhin. Tai on sentään kaksi isän vanhempaa serkkua ja yksi omakin. Lankomiehen sanoin:"Silloin  tuntee olevansa vanha, kun oma poika jää vanhuuseläkkeelle." Meillä ei olla sentään siinä pisteessä, vaikka olemmekin eläkeläisiä. Eikä mulla pitäisi tästä stressiäkään olla tästä vanhenemisesta, mutta ehkä alitajunta tekee tepposet.
"Valoa vaik en näkisi, sen tiedän loistavan."





tiistai 1. lokakuuta 2019

Lokakuussa ollaan - syksyä lykkää

Tälle päivälle on ennustettu kovaa tuulta ja siltä nyt tuntuukin, mutta aurinko paistaa niin nätisti ikkunan läpi. Ehkä on syytä pikapuoliin vetää vaatteet päälle ja kaartaa postilaatikolle kasvihuoneen kautta? Vesisaavi nurin, luukut kiinni. Siellä suunnassa ei tänä vuonna valitettavasti ole ollut mitään kuvattavaa.


Ja sitten  vähän ruokajuttua.

Kun kävimme sunnuntaina ulkona syömässä, niin toisaalta myös säästimme kotona.  Tietysti sen päivän ruoan, mutta muutenkin.  Kotimainen kala on useimmiten  niin kallista, ettemme sitä raaski ostaa. Nyt kuitenkin ostimme ja paistoimme kaksi kuhafilettä, mutta kun pyysin parin kalan ruodot ja muut perkeet kaupan päälle, niin niistäpä tuli meille kahden  päivän mainio kalakeitto. Tänään tehdään jotain suppilovahveroista, joita saimme. Kastiketta varmaan, kun on perunalaatikkoa valmiina.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Ja taas uusi viikko alussa

Miten nämä viikot mennä huristavat näin nopeasti? Uusi alkoi sikäli mukavasti, että saimme sovittua ajan perunkirjoitukselle. Tietysti päivä on juuri se, jolloin minulle on tilattu kampaaja, mutta ei se mitään. Tämä tietysti ajaa ohi. Näin se menee, vaikkei päiväkausiin ole muuta, niin totta kai menot osaavat keskittyä.

Tällä viikolla rupean suunnittelemaan tai oikeammin konkretisoimaan uuden kirjan kuvitusta. Yritän piirustaa kuvat itse. Katsotaan miten ämmän käy.

Virkistimme eilen itseämme menemällä ulos syömään. Matkan varrella oli ihania ruskan värjäämiä puita. Oli ja meni, en tietenkään ehtinyt kaivaa kameraa esille. Ruoka-annoksistamme tässä yksi näyte. Söimme hyvin ja paljon.



Tätä takapihan pensasta olen yrittänyt kuvata moneen kertaan ikkunasta. Ehkä on mentävä lähemmäs.

Kun kännykkäbloggaaminen on niin hidasta, niin päätän raporttini tähän. Ihanaa viikkoa meille kaikille!


sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Mikä ihme vaivaa?

Viime yö meni ihan harakoille. Nukuin ensin kolme, neljä tuntia ihan hyvin. Heräsin ja tulin tunniksi alakertaan unta hakemaan. Sitten nukahdin, mutta heräsin itselleni outoon painajaiseen. Yleensä koskaan lapsuuden usein toistuneen painajaisen jälkeen en ole katsellut pahoja unia.

Mulla oli vuokra-auto  ja olin työpaikalla. Oman auton olin kai myynyt ja tämä menopeli oli oudolla parkkipaikalla. Kun se tietysti varastettiin, en tiennyt merkkiä, en rekkaria enkä edes kadun nimeä. Väriäkään en autosta muistanut.  Kadun nimen sain selville viereisen vaatekaupan omistajalta, joka samalla tyrkytti mulle vaatteita. Poliisin puhelinnumeroakaan en löytänyt,  vai eikö se vain  vastannut?

Oli syytäkin herätä, vaikka kello oli hädin tuskin seitsemän näin sunnuntaisena aamuna. Joku viisaampi saisi nyt antaa tälle painajaiselle hyvän selityksen.  Kun Pulterin kaveri kaivoi poteroa, niin Pulteri tuli kysymään että mitäs tämä kaivaa. Kaveri vastasi: potero
on potero." Pulteri oli tyytyväinen: 'Kaikelle on aina hyvä selitys." Ehkä tähän tyydyttävä minunkin. Uni on uni.




torstai 26. syyskuuta 2019

Sama teema jatkuu: syksy

Kaikkien aikojen alusta lähtien syksy ja syysflunssa ovat kuuluneet yhteen. Nenä vuotaa koko ajan. Tämä teki tuloaan jo toissailtana, kun kaikkia paikkoja särki ja kolotti. Eilinen käynti hautausmaalla oli niin tärkeä, etten joutanut sairastamaan, mutta nyt on juuri sopiva päivä tähän tarkoitukseen, arvelee tauti. Sen verran haikeutta on, että tautikin sai otollisen maaperän.

Tänä syksynä on jo neljä tuttua lähtenyt. Neljäs on iäkäs kollega. Kun edellisen kerran kuulin hänestä, oli rouva toipunut vakavasta sairaudesta ja oli kuulemma oikein pirteä. Seuraavaksi sitten luin kuolinilmoituksen. Kun lähipiirissä on paljon iäkästä väkeä, sairauttakin, niin näitä uutisia väistämättä tulee. Vaikka kukapa sen lähtöjärjestyksen etukäteen tietää. Minä olen nyt meidän haaran vanhin ja jatkoajalla. Kun on kerran miettinyt omat hautajaisensa,  niin enää ei tarvitse sitä pohtia ainakaan omassa päässään.

Tässä on mummini vanhempien ja kahden sisaruksen hauta. Isotädin ja -enon muistan hyvin, mutta heidän vanhempiaan en ole koskaan tavannut. Ukki oli vanhaa Oljemarkkien sukua, mutta mummon taustasta on vain vähän tietoa. Sirpaleita kuitenkin. Jonain päivänä jatkan senkin penkomista.


Tässä on sitten meidän sukuhautamme. Kivi ei ole vielä tullut takaisin paikalleen. Palstalla on kuulemma tilaa vielä suuremmallekin joukolle. 



tiistai 24. syyskuuta 2019

Syksyn alkua

Eilen oli syyspäiväntasaus. Tästä se syksy alkaa, vaikka päivälämpötilat heittelehtivät. Loppuviikolla kuulemma taas lämpenee. Yöt alkavat olla kylmiä. Ehkä pitää sulkea sänkykamarin ikkuna? Lämpöä en vielä laita päälle, kiitos Carunan sähkönsiirtomaksujen. Enkä muutenkaan.

Meillä istutettiin sunnuntaina pieni laatikollinen kukkasipuleita. Lainasin nämä kuvat Viherpeukaloilta. Noin niinkuin siltä varalta, että en näe keväällä kukkivia sipuleita.





lauantai 21. syyskuuta 2019

Syksyn tuulahdus

Tuulahdus, tai melkein syksyn tuoksu.  Huomenna istutetaan kukkasipulit.

Tämä syksy on ollut raskasta aikaa, eikä se tähän lopu. Miniän vanhemmat haudattiin hiljaisesti. He saivat lähteä yhdessä, vaikka olivatkin eri sairaaloissa. Hyvä niin, vaikka suru on tietysti suuri. Ensi viikolla on meillä uurnanlasku ja sitten ruvetaan selvittelemään vaikeita asioita, kuten jo kerroinkin.

å

Olisi ehkä helpompaa, jos perikunnassa olisi vain kaksi,  mutta meitä on viisi. Ensimmäiset oireet kipinöinnistä alkoivat jo ennen hautajaisia. Tavarat ja rahatkin on helpoimmin ratkottavia asioita. Mutta se talo, jota kukaan ei tarvitse eikä halua. Se ei ole uusi, muttei oikeasti vanhakaan. Rakennettu jotain 60 vuotta sitten. Ei tehty peruskorjauksia. Lämmitys, viemäröinti ja vesiliitäntä pitäisi uusia. Sähköt samaten. Keittiö on vanhanaikainen, koneet eivät enää toimi. Pohjaratkaisu ei tätä päivää. Kuka sellaista ostaa tai uskaltaa edes yrittää myydä? Odotan vain myrskyä, kun joku sanoo sanan purkukuntoinen. Tonttikaan ei ole oma. Talo on aikanaan rakennettu silloisen perikunnan  maille.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Huoltoviikko, osa 3

Huoh. Harmittaa. Nyt ei printteri toimi. En käsitä mitä pitäisi tehdä, varsinkin kun olisi kaikenlaista tulostettavaakin. Tulostin väittää, että muste on sopimatonta, mikä ei pidä paikkaansa, mutta ehkä siinä on jotain muutakin häikkää.

Tämä on vanha kuva jostain pihasienistä, mutta sopii hyvin tunnelmaan. Valitettavasti kantarelleja, herkkusieniä tai -tatteja ei kasva meidän pihassa. Vain pulkkosieniä ynnä muita syötäväksi kelpaamattomia.  Vanhan tontin alueella, nykyisten naapuritalojen kohdalla kasvoi mustesieniä ja jopa herkkusieniäkin. - Syksy on tulossa. Pian täytyy varmaan sulkea makuuhuoneen ikkuna ja kukaties panna lämmitys päälle.

Kirja-asiakaan ei etene, mutta ehkä tämä suruaika vie voimat siltäkin. Uurnanlasku on ensi viikolla ja sitten kai sovitaan perunkirjoituksesta. Sen jälkeen alkaa tosi urakka, kun pitää päättää talon kohtalosta ja tyhjentää tai tyhjennyttää se. Vaikeaa tulee olemaan.



keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Huoltoa edelleen. Ja surua.

Huoltoviikko jatkuu  edelleen. Jo myöhään sunnuntai-iltana piti kiiruhtaa sairaalan unihuoneeseen. Nukkumisesta, saati hyvästä unesta ei tullut juuri mitään, mutta pääsinpä tutustumaan aluesairaalan uuden siiven pitkiin ja leveisiin käytäviin ynnä hienoon sisäänkäyntiin. Huone oli tilava, mitä ei voinut sanoa sairaalasängystä, ei totta vie. Tämä oli onneksi vain yhden yön mittainen kontrollikäynti. Sen verran menivät unet sekaisin, että tässä taas valvon aamuyöstä.

Huolto jatkui kotona. Tai jatkuu, sillä päätimme tilata uudet tuolit seniorikansalaisille. Siis itsellemme. Mies nimittäin meni melkein omasta tuolistaan läpi. Onneksi oli yksi vanha nojatuoli tilapäiseen käyttöön. Toivottavasti se kestää jonkun aikaa... Teemme ison hankinnan luultavasti loppuiäksemme. Tietysti  riippuen siitä, miten pitkä se loppuelämä on. Kummallakin on sen verran vaivoja, että syömme kourallisen pillereitä aamuin, illoin. Yhteen vaivaansa mies tarvitsee ns. apuvälineosaston tuotteita.  Kun ei ollut tilannut niitä tämän vuoden puolella, olivat tiedot lentäneet taivaan tuuliin. Selvittely jatkuu tänään, mutta nämä ovat kai vain pieniä murheita.

Kun surut alkavat, ei niille näy loppua. Nyt yhden lähiperheen molemmat isovanhemmat ovat käytännössä saattohoidossa ja kummallakin  loppu lähellä. Siinä tilanteessa ei voi muuta kuin pyytää, että pääsisivät pian pois. Ja kun on enemmänkin näitä iäkkäitä ja huonokuntoisia sukulaisia, voi surullisia viestejä tulla lisää  milloin tahansa. Siinä on joku tuolin hajoaminen pikkujuttu.



Kun yksi tuttu otti osaa meidän suruumme, kertoi hän samalla, miten oli muutama vuosi sitten haudannut miehensä ja saman tien  kolme muuta läheistä. Ei meilläkään ehkä isän hautajaiset jää ainoiksi tänä syksynä.


perjantai 6. syyskuuta 2019

Huoltoviikko

Tässä on itseä huollettu, mikä on tehnytkin hyvää. Kun en ehtinyt kampaajalle ennen hautajaisia, kävin nyt yhdessä miehen kanssa. Se käy kätevästi samalla kyydillä, nyt kun ei ole enää omaa autoa. Kampaaja tietysti meni vaihtoon, mitä hetken mietin, mutta olen oikein tyytyväinen.

Henkistä huoltoa edusti ystävien tapaaminen. He eivät päässeet hautajaisiin emmekä muutenkaan ole tavanneet moneen viikkoon.

Talven varalle on luumut poimittu ja hillottu. Seuraavaksi on puolukoiden vuoro. Tilasin niitä tulemaan kauppaostosten mukana, joten tänään ehkä on seuraava säilöntäpäivä. Hyvä mieli jää koko viikosta.

Onkin hyvä kerätä voimia ennen seuraavia koitoksia, uurnanlaskua, perunkirjoitusta ym. varten. Se ym ei välttämättä ole aivan helppo tapaus.






sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Syyskuussa

Näin on  tämäkin kesä kääntymässä syksyyn, vaikka sää on kesäisen lämmin. Nyt on sunnuntain aamuyö. Heräsin ja tulin alakertaan. Tänään tutkitaan luumusatoa eli poimitaan pudokkaita ja ehkä vähän ravistellaan puutakin. Sato on valmis korjattavaksi.

Kerroin täällä jo aikaisemmin tulossa olevista hautajaisista. Ne olivat perjantaina. Silloin kuulemamme Veteraanin iltahuudon säkeet pyörivät nyt mielessäni ...aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on.." Kun valitsimme kukkia isän arkulle ja samoja muistotilaisuuteen, pyysin viljan tähkiä sinisten ritarinkannusten ja valkoisten ruusujen lisäksi.

Siunaustilaisuus oli kaunein mahdollinen, juuri sellainen kuin olin etukäteen isälle ajatellut ja suunnitellut. Sen kauniimpaa en olisi osannut järjestääkään. Olin veljeni kanssa valmiin suunnitelman kanssa hautaustoimistossa, valitsimme arkun, kukat, sovimme järjestelyistä. Olihan siinä monenlaista. Onneksi aina kriittiset sisaret hyväksyivät järjestelymme. Tietenkin he olivat sanoneet etukäteen mielipiteensä ja lähetin vähän väliaikatietohakin. Totta kai.

Parikin päivää taisin soitella etenkin vanhoille sukulaisille, että tietäisivät ennen lehden kuolinilmoitusta. Kävimne hyviä keskusteluja. Moni jäi kaipaamaan isää, mutta kertoi, ettei enää jaksa lähteä hautajaisiin. Isä oli hyvin pidetty ja arvostettu.

Soitin isän seurakuntaan ja omaan, sillä isä siunattiin meidän kotikirkossamme ihan käytännön järjestelyiden takia ja ajatellen meitä huonojalkaisia, mutta aikanaan uurna lasketaan omaan sukuhautaan. Kukat vietiin jo sinne odottamaan. Tai kaiketi ne ehtivät kuihtua ennen uurnanlaskua. Oman kylän kirkko oli remontissa, eikä mikään väistötila tullut kysymykseenkään.

Meille nimetty, isän seurakunnan vuorossa ollut pappi kävi etukäteen meillä kotona ja vaikka oli ennestään vieras, osasi valita juuri oikeat sanat isälle ja meille saattajille. Puhe oli kaunein ja koskettavin mahdollinen. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

Veteraanijärjestöjen kunniavartio arkulla ja liput koskettivat toisella tavalla. Isä oli paikallisen sotainvalidiyhdistyksen kunniajäsen, kuten äitikin.


Muistotilaisuudessa syötiin hyvin. Laulettiin toki ja kuunneltiin muisteloita  mutta pöydässä oli juuri sellaista pitoruokaa, mihin isäkin olisi ollut tyytyväinen. Kotijuustoa ja kinuskikakkua unohtamatta.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Järjestelyitä

Tässä ei oikein nyt muuta ole ehtinyt edes miettiä kuin hautajaisjärjestelyitä. Onneksi kaikki on tähän mennessä sujunut sutjakkaasti, vaikka epäilemättä jotain unohtuu tai jostain tulee huomautuksia...
Nyt kuitenkin pitäisi periaatteessa kaiken olla valmiina perjantaille.

Se on selvä, että isä on usein mielessä. Moni sukulainen on ottanut yhteyttä ja yhdessä on muisteltu suvun vanhinta. Harmillista vain, että moni iäkäs sukulainen ei enää uskalla lähteä saattelemaan serkkua tai pikkuserkkua.

Käytännön asiat eivät tietenkään tähän lopu. Edessä on ison ongelmatalon tyhjentäminen, talon, jolle ei ole helposti ottajaa. Jo tyhjentäminen on liki mahdoton urakka, kun kaikki on säästetty, lasten enstex-haalareista, partakoneen raadoista ja vanhoista kuvalehdistä lähtien. Onneksi sen aika ei ole vielä.

Yhtenä aamuna enkeli lennähti ikkunasta oveen eikä viipynyt pitkään, mutta juuri sen verran, että ehdin ottaa kuvan.




lauantai 24. elokuuta 2019

Vähän ostoksia

Lähdin etsimään netistä suolasirotinta, kun ruokakaupasta ei sellaista löytynyt. Huutonetistä löytyi Inkeri Leivon Arctica-sarjaan kuulunut soma sirotin. Löytyi myös Toikan lintu Kesäriekko sekä rikkoutuneen Tea for Two -kupin tilalle uusi. - Nämä on syytä ehkä merkitä osastolle lohtuostokset.

Tämä kuvan riekko on ilmeisesti priimaa ja ostamani kakkoslaatua ilman signeerausta, mutta ei haittaa. En edes muista, onko pää minkä värinen, mutta ei sekään haittaa. Lintu voi olla kokeilukappalekin.


 


Hautajaisjärjestelyt ovat hyvässä mallissa käytännön osalta ainakin. Minä hoidan näitä käytännön asioita hautaustoimiston ja seurakuntien kanssa. Isä näet siunataan meidän kirkossa. Oman kylän kirkkko on remontissa ja kun saattoväki on enemmän tai vähemmän huonojalkaisia,  on etu kun kävelymatka muistotilaisuuten on lyhyt. 

Kriittisen sisareni mielestä valittu arkku on kaunis, kuten onkin. Sisaret olivat paikalla, kun isää lähdettiin kuljettamaan kotiseudulle. Lähtö oli ollut arvokas ja juhlallinen. 

Musiikki on valittu ja siunaavan papin kanssa keskusteltu. 
Ohjelma on suunniteltu,  ruoat tilattu ja kirkko  varmistettu.  Miehelle on hankittu hautajaistakki. Ei kai tässä muuta enää. Ostoksia nämäkin.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Kukkalähetyksiä

Aikani kuluu tällä hetkellä puhelimessa. Nyt on vanhat, siis minuakin vanhemmat sukulaiset soitettu ja käyty monet keskustelut. Kutsu tulee vielä sunnuntain lehtiin,  mutta onnekseni vielä tänään muistin muutamat sukulaiset. Naapurit toivottavasti lukevat lehtiä. Siunaavan papin kanssa saatiin sovittua tapaaminen ja pitopalvelukin on hoidossa ja ruoat  tilattu. Ystävien lähettämät ihanat kukat lämmittävät.


sunnuntai 18. elokuuta 2019

Se olikin viimeinen käynti

Aamuaurinko paistoi sopivasti ikkunasta. Vaikka vaatteilla tai blogikuvilla ei surrakaan, tuntui, että otsikkokuvan vaihto on paikallaan.

Kun perjantai-iltapäivällä kävimme katsomassa isää, ei tervehtimisestä voi puhua, sillä hän oli syvässä unessa. Tiesimme jo silloin, että toista kertaa ei varmaan enää tule.  Näytti jo siltä, kuin jäljellä olisi enää pelkkä kuori. Hyvä oli, kun kävimme. Saimme hyvästellä isän ja toivottaa hyvää matkaa.

Illalla myöhään sitten tuli suru-uutinen. Vanhaisäntä oli nukkunut årauhallisesti viimeiseen uneen. Kuten mieheni sanoi, hän vain kerran unohti enää hengittää. Näin isä varmaan itsekin oli toivonut.

Tänään ruvetaan sisarusporukalla miettimään hautajaisia. Olemme nyt kuolinpesä. Karmea ilmaus sekin. Isä oli sukumme vanhin.

Tuli vielä mieleen kaunis tapa. Kun veteraani lähtee Kaunialasta viimeiselle matkalle, soitetaan kaiuttimista hänelle Finlandia-hymni, elleivät omaiset sitä varta vasten kiellä. Ei tulisi mieleenkään kieltää. Kun Sibelius sen sävelsi, asui hän Mattilassa, isäni isosedän talossa ja isänkin syntymäpaikan pihapiirissä.




perjantai 16. elokuuta 2019

Toinen raskas matka

Tulimme hetki sitten Kaunialasta, jossa isä on ollut jo jonkin aikaa hoidossa. Tämä ei vielä ollut se kaikkein raskain matka, mutta ehkä ei sekään hetki
ole kaukana. Isä nukkui koko käyntimme ajan, hengityskatkoksia on paljon ja lääkitys voimakasta, ruoka ei enää maistu. Ehkä suunnitelmansa  elää 100-vuotiaaksi ei ehdi toteutua. Hän on meidän sukumme vanhin, nyt 97 ja puoli.

Nyt kun isällä ei ollut hampaita suussa ja tukka oli leikattu lyhyeksi, muistutti hän entistä enemmän omaa isäänsä. Suvun miehet ovat hyvin saman näköisiä, mutta olenkohan nähnyt vaarini arkussa? Olin silloin 5 v.

Samaan aikaan aulassa paloi muistokynttilä ja ruumisauto odotti oven edessä. Veteraanien joukko hupenee. - Haikeaa, eikä muuta voi kuin toivottaa hyvää matkaa. Kullekin lähtijälle vuorollaan.


torstai 15. elokuuta 2019

Yhtä ja toista narinaa

Viikot eivät todellakaan ole veljiä keskenään. Joskus ei mitään ohjelmaa ja nyt esimerkiksi tällä viikolla menoa tai tekemistä joka päivälle. Eilen teimme täyden kahdeksan tunnin päivän lääkärireissulla. Sehän ei sinänsä ole aika eikä mikään, mutta kun suurin osa ajasta, tai ainakin puolet, meni kelakyydin odottelussa. Periaate kuulemma on, että auto tulee tunnin sisällä. Joo, 55 minuutin kuluttua tuli kummallakin kerralla, kun odotimme paluukyytiä. Jouduimme näet tekemään kaksi reissua, kun välillä oli pakko käydä kotona. Aamulla ei voinut ottaa lääkkeitä, mutta lääkkeiden lisäksi olisi pitänyt älytä ottaa eväät mukaan. Kun lääkärikeskus oli remontissa, tehtiin toinen matka toisen toimipisteen röntgeniin. Olemme olleet sotekokeilussa, joka päättyy tämän kuun lopulla. Harmillista, sillä lääkäriajan on saanut tosi nopeasti ja palvelu on  muutenkin ollut loistavaa. Terveyskeskuksen älyttömän pitkään jonoon emme jatkossakaan taida lähteä, vaan jatkamme tutulla lääkärillä.

Kummallakin paluumatkalla oli virolainen kuski, mutta ei siinä mitään, kun puhuivat suomea. Melko kielitaidottomiakin on miehelle osunut. Viimeinen kyytiauto oli varustettu mm. pyörätuolilla, muttei käsinojilla tai kaiteilla. Tuolit olivat moneen suuntaan ja sain pitää kaikin voimin kiinni viereisestä kapeasta tuolista, kun kuski ajeli melko reipasta vauhtia. Mies sentään pystyi nojaamaan seinään. Ja olihan meillä tietysti turvavyöt. Auto oli kaikin ouomin halpisversio kolinasta ja räminästäkin päätellen. Sitä tämä kilpailutus teettää.


maanantai 12. elokuuta 2019

Läheltä piti

Heräsin taas kerran keskellä yötä. Nyt kylläkin poikkeukselliseen ääneen: Kuolema, missä on sinun otasi? Tulin alakertaan ja rupesin miettimään, mistä tämä katkelma on.   Selasin virsikirjaakin, muttei välähtänyt. En hoksannut googlettaa ennen kuin nyt illemmalla.

En ole tietääkseni ennen nähnyt enneunia, mutta nyt se sitä kai oli. Mies tuli vähän kalpeana silmäklinikkakäynniltä ja kertoi melkein olleensa kolarissa. Kuorma-auto oli kiilannut syyttä suotta ihan taksin eteen. Kuski oli painanut kaikin voimin jarrua ja sen  jälkeen torvea. Miehen kipeä polvi on entistä kipeämpi, mutta henki säilyi.




tiistai 6. elokuuta 2019

Sadetta odotellessa

Ei vaan saada sadetta meillä. Katselin sadetutkasta, että pilvet ja ukkoset kiertävät taas meidät, johtuen luultavasti tuosta järvestä, joka jotenkin halkaisee pilvet. Nurmet ovat kuivuneet, mutta onneksi näitä on jaksettu kastella.



torstai 1. elokuuta 2019

Uusi kuu, uudet kujeet

Kyllä vaan, kaksi kolmannesta kesästä on jo mennyt. Onneksi yksi kolmannes on vielä edessä. Vähän nuo kylmää lupaavat sääennusteet hirvittävät, mutta toivottavasti ne ovat väärässä. Pihlajassa marjat punertavat. Otin kuvankin, mutta se ei vielä ole katsonut asiakseen siirtyä kännykästä pöytäkoneelle.

Tänään saimme vihdoinkin tehtyä eräitä tärkeitä pihatöitä. Tai me vain istuimme ja katselimme, kun omakotitalkkari teki hommia.

Nyt lähden keittämään kesäkaalipataa. Heippa.




keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Kampaajalla

Saimme äskettäin ahaa-elämyksen. Kun mies käy säännöllisesti luottokampaajallaan päätään hoidattamassa, niin miksi en minäkin liittyisi seuraan? Tämä on yksi niitä juttuja, joita autottomuus teettää, mutta olen tyytyväinen. Yksi tie kaksi asiaa. Omaa päätäni en vielä ehtinyt kuvaamaan, mutta näin jo takatukan kiharat. En tiennyt niitä olevankaan.



sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Ulkona syömistä edelleen

Ei voisi ulkona syöminen paremmalta maistua. Kaivoin eilen pakastimesta karitsan paahtopaistit. Niissä oli kyllä vähän kalvoja jäljellä, mutta liha maistui niin maukkaalta, niin maukkaalta. Mies oli puhdistanut muurikkapannun valmiiksi ja tässä sitä grillaillaan lihaa yhdessä perunoiden ja kesäkurpitsan kanssa. Keitän varsinkin uusia perucnoita aina tupla-annoksen, jotta seuraavana päivänä on joko paistettuja pottuja tai salaattia. Tälle päivälle kylläkin jäi puolet paisteista.

Meidän kesäkeittiömme on yksinkertaisin mahdollinen. Terassin nurkassa on sähkömuurikka ja keittolevy. Tarvikkeet kannetaan sisältä, mistäpä muualta.
P.S. Kävin päivittämässä sivu-sivuani kirjoittamisesta.


perjantai 19. heinäkuuta 2019

Ulkona syömässä

Mies keksi toissapäivänä, että lähdemme ulos syömään. Siis koko kesänhän me syömme ulkona omalla terassilla, mutta nyt ihan oikeasti. Eilinen ilta oli onnistunut, ruoka oli todella hyvää, vaikka annokset olivat ainakin minulle turhan mahtavat. Saimme kuitenkin täyden vastineen rahalle. Alkuruoka oli lohta. Minä arvoin päivän kalan ja haudutetun lampaan välillä ja kun viimeksi ahvenet eivät olleet kovin herkullisia, otin lammasta. Se tuli lähitilalta, enkä syödessäni voinut olematta ajattelemasti pieniä pellolla kirmaavia karitsoita. Hyvää se kyllä oli. Mies on pihvi-ihmisiä. Kummassakin oli niin paljon lisäkkeitä, että niillä jo melkein olisi maha täyttynyt. Ihana jälkiruoka oli sekä silmälle iloksi että auttoi tuhtia ruokaa sulamaan.




Nyt syömme monta viikkoa hyvällä mielellä kaalipataa, uusia perunoita ja silliä sekä grillaamme kanaa tai makkaraa terassilla. Olemne ihan tyytyväisiä turvalliseen sähkögrilliimme ja muurikka-levyyn. Seuraavaksi kai törsäämme hääpäivän kunniaksi. Eilen ei tarvittu mitään erityistä syytä.


tiistai 16. heinäkuuta 2019

Sokea kana löysi jyvän

Tuli yllättäen mieleen näin aamutuimaan, että tarkistanpa muutaman kirjadivarin tarjonnan. Tarkistinkin. Sitten juolahti mieleen muuan, jonka tarjontaan en ole koskaan tutustunut. Kivijalkakaupassa kyllä pyörähtänyt ja laadukkaaksi todennut. Tein heti tilauksen, sillä sokea kana löysi jyvän. Ei pientä ja halpaa, vaan kallista ja toivottavasti h
yvää laatua. Näytän sitten, kun postilaatikko kolahtaa.

Epäröin hintaa noin puolisen minuuttia, mutta toisaalta. Toisaalta tilaan samalla rahalla uusia kirjoja silmää räpäyttämättä, jos siltä tuntuu. Tämä ostos edustaa minulle Uutta Tietoa tulevaa kirjaani varten ja jo sen takia hintansa väärti. Enhän sentään päättömästi tilaile mitä tahansa.

Kirjoittamisessa olen edelleen luku- ja tarkistusvaiheessa. Ellei postin tuomana tule järisyttäviä tietoja, on kirjantekele vyvässä mallissa. Nyt tosin seuraa vaihe nimeltä Uskon Puute, jolloin mietin  vähän jo nyt, että olenko ihan pöhkö. Haukkaanko liian suurta kakkua. Olenko naurettava kuvitellessani itseäni Kirjailijaksi. Näin se menee, mutta onneksi tuo vaihe on pian ohi ja kallion reunalta hypätään.

Ostosrintamalta kuuluu muutakin. Pihaan hankitaan liiketunnistimella toimiva valo ja riistakamera. Haluamme valvoa myös pihajäniksiä ja fasaanin tepastelua eräiden muiden kulkijoiden lisäksi.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Sunnuntaita!

No niin, taas on sunnuntai-ilta ja aurinkokin paistaa.  Taidamme grillata iltaruoan. Broilerinrintaa ja makkaraa on vaihtoehtoina.

Oikeastan tulin vain vähän kokeilemaan, että kuvansiirto onnistuu. Kone oli jumissa koko viikon ja olipa taas kertynyt roskapostia siivottavaksi.


Tulin vielä jatkamaan, kun sain tuon otsikkokuvankin  vaihdettua. Nyt on mieli hyvä, vaikka ei silti, tässä on ollut kaikenlaista, joka ahdistaa ja suututtaa ja on pahoittanut mieltämme. Siitä ei sen enempää ainkaan tässä vaiheessa. Hyvääkin on, ainakin tuon kirjahankkeen kannalta asiat menevät eteenpäin. Sitä minun nytkin pitäisi tehdä. Ja teenkin eli tarkistelen vähän vuosilukuja ja sen sellaista.