Kässämummo ahertaa

Kun harrastan kutomista eli neulomista, eivät omat jalat ja kädet kaipaa määrättömästi uusia sukkia ja kintaita, olen harrastanut jo pitkään hyväntekeväisyyttä. Tänään jälleen postiin lähti laatikollinen villasukkia. Kudon ihan vaan perusmallilla, mitä nyt joskus vähän pitsiä tai raitoja, vaikka erityisesti tykkäänkin valmiista raitalangoista. Harrastus on minulle hirmutärkeä, sillä näin saan vetreytettyä jäykistyneitä sormiani ja heräteltyä itseni aamulla uuteen päivään. Ja onhan se tieteellisestikin todistettu, että käsityöt rentouttavat ja tekevät hyvää aivoille.

Tätä lankaa kauhistelin maailman rumimpana, mutta kyllä se loppujen lopuksi paikkansa valmiissa sukissa puolustaa. Tähän tuli tahtomattani raitoja, jotka eivät kuvassa näy. Minua harmittaa sadan gramman sukkakerä, josta ei riitä aina edes tavalliseen naisten kahteen sukkaan. Ymmärrän kyllä kaupalliset syyt. Kun on pakko ostaa kaksi kerää, on se aina kannattavampaa kuin yhden kerän myynti. Luulisin.

Aloittelin uutta käsityötekniikkaa eli ryijyn tekemistä. Se on vasta niin alkutekijöissä, etten kehtaa edes kuvaa näyttää, mutta perästä kuuluu tai siis näkyy. Ompelemalla tehtäväa pientä perinneryijyä varmaan teen monta kuukautta, ellen vuotta.

Tänään sain lapsenlapsen, tietotekniikkaa opiskelevan nuoren herran katsastamaan konettani. Moni asia ratkesi, mutta edelleen jäi yksi haamuprofiili facebookiin suureksi harmikseni. No, siellä on ja pysyy, kun aikojen saatossa ja koneen vaihdossa on salasanakin kadonnut. Iltapäivä joka tapauksessa oli ainakin minun mielestäni mukava.