Naistenpäivä plus

Olipa eilen tapahtumia. Hallitus erosi, sote meni puihin ja vietettiin naistenpäivää. Sen kunniaksi isäntä toi kotiin komean kakun. Minä juhlistin päivää ostamalla meille uudet ruokalautaset ihan arkikäyttöön. Laseja pitäisi vielä hankkia, sillä viime aikoina me huonokätiset olemme pudottaneet ja rikkoneet monta  Kerttu Nurmisen suuunnittelemaa Verna-lasia. Mielestäni ne ovat parhaita mahdollisia arkilaseja.  Niitä ei enää saa kuin hyvällä onnella kirpputorilta. Tänään täydensin sukkalankavarastojani, joten nyt on sitten ostokset tehty vähäksi aikaa.

Eilen oli ollut Suomen naisyhdistyksen merkkipäiväjuhla. Ehkäpä kirjoitan yhdistyksestä muutaman sanan Anna Olsoni-sivulle. Perhedyin nimittäin yhdistyksen syntyhistoriaan kirjojani kirjoittaessani. Aleksandra Gripenberg, joka oli yksi yhdistyksen voimahahmoista, oli myös Annan tukija.

Hesarissa oli eilen iso juttu naisten pahoinpitelystä perheväkivallan uhreina. Samaan tuskalliseen asiaan törmäsimme mekin, ei ihan lähimmässä piirissä, mutta kuitenkin kirpaisevan lähellä. En uskalla avata asiaa tämän enempää. Sen sanon vain, että asia kosketti syvältä. Asia liittyy myös tunnisteeseen terveys ja sairaus, mutta siitäkään ei enempää.

Jopas sattui

Narisin jo fb:ssä siitä, miten satutin eilen polveni syyttä suotta. Mies hankki linnun- ja jäniksenruokaa lopputalveksi ja säkit jäivät terassille. Hänestä ei ole niiden kantajaksi, mutta kiltti taksikuski oli nostanut ne ovipieleen. Siitä sitten minun tehtäväni oli raijata ne oven sisäpuolelle ja tyhjentää laatikoihin säilöön (ja hiiren nakerrettavaksi myös). Jotain siinä sitten kävi, kun eilen ja vielä koko tämän päivänkin on  polvi ollut tosi kipeä. Eilen en edes sisällä pystynyt kävelemään ilman keppiä. En ole tyytyväinen. Onneksi nyt ei tarvitse kävellä muualle kuin postilaatikolle ja linnunruokinnalle. Sopisi tämän lumentulonkin jo loppua. Päivä on mennyt pääasiassa tyhjän toimittelussa, varsinkin kun polvi ei juuri muuta suvaitse.

Yksi huomio tästä päivästä:

Kävin äsken katsomassa netpostilaatikkoa. Kappas vaan, rouva sai jo syyskuulle kutsun tutkimuksiin. Paras merkitä päivä joka almanakkaan, ettei vaan unohdu.

Toinen huomio

oli Keski-Uusimaa-lehden juttu, jossa kerrottiin Halosenniemen museon saaneen kirjelahjoituksen. Kirjeessä oli puhetta Pekka Halosen maalaamasta alttaritauluista. Taulu, joka maalattiin Kotkan kirkkoon 1890-luvun lopulla, maalattiin meidän tuvassamme. Halosenniemestä ei vielä ollut tietoakaan ja Haloset olivat vuokralla tuossa naapurissa Kallio-Kuninkalassa, silloisessa Kalle-Kuninkalassa. Kun korkea taulu ei mahtunut matalaan pirttiin, vuokrasi taiteilija meidän Perttilän avaran tuvan siihen tarkoitukseen, jossa tosin enempää mieheni kuin minunkaan sukua ei siihen  aikaan asunut. Kirje tosin liippasi läheltä, sillä sen kirjoittaja oli mieheni isoisä. Klikkaamalla kuva suurenee, mutta en kopioi koko juttua tekijänoikeudellisistä syistä.

Vielä yksi huomautus: kun nurisen siitä, etten tykkää anonyymeistä kommentoijista, niin se ei toivottavasti estä kestään lukemasta blogia. Kommentoidakin voi nimimerkillä, vaikka miten keksityllä, ellei halua kertoa omaa nimeään, Minä en häpeä nimeäni. Älä sin äkään. Täällä nyt vain on tapana blogata nimimerkillä.

Iloa ja sitä muuta

Hei taas! Tässä on aika mennyt terveysongelmien kanssa, ei tosin tällä kertaa omien. Lääkäriaikoja on hankittu ja lähetteitä sumplittu ja ihmetelty suuresti julkisen terveydenhuollon toimia. Toivottavasti nyt on asiat menossa eteenpäin, mutta luultavasti ei kuitenkaan parempaan suuntaan. Se on se tämä vanheneminen.

Uuden kirjoittamisen kimppuunkin melkein jo pääsin, kun luulin saaneeni historiikin pois kynsistäni. Kuvien kanssa jouduin vielä sähläämään muutamaankin kertaan. Nyt toivon, että seuraavan kerran näen eepoksen taittoversiona tai vielä mieluummin valmiiksi painettuna.

Lokakuussa mennään

Terve taas! Kirjoittaminen tänne on jäänyt vähiin, mutta eipä täällä lukijoitakaan käy. Käykö ketään?

Yritin siirtää tämän kuvan otsikkokuvaksi, mutta enpä osannut. Villiviinihän se tässä oli vielä muutama viikko sitten... Nyt ovat lehdet jo lakastuneet.

Meillä mennään entisillä meiningeillä, mies odottaa pääsyä tutkimuksiin ja minä jännitän joka päivä sitä, ettei hän vain kaadu pahasti. Omat työni ovat mukavassa mallissa sikäli, että teen taustatutkimusta edelleen, mutta pian pääsen varmaan kirjoittamaankin.

Sunnuntaita!

Vastasin eilen vähän lyhytsanaisesti kännykältäni, josta voin kommentoida, mutta en päivittää. Siis uusi kirja on pikapuoliiin työn alla. Luen nyt taustamateriaalia ja teen hirveästi muistiinpanoja. Sen verran voin kertoa, että vanha ruotsi-suomi sanakirja on uutterassa käytössä. Enempää en tässä vaiheessa kerro, kun en ole aivan varma tulevasta konseptista tai edes siitä, tuleeko tästä mitään.

Tai tuleehan siitä, jos terveyttä riittää. Meillä taas sairastetaan, en tosin tällä kertaa minä. Isäntä oli viime viikolla muistitestissäkin, joka antoi kyllä puhtaat paperit, mutta tulossa on pään kuvaus. Siellä se vika ilmeisesti on, kun jalat heittävät miehen nurin. Diagnoosi tarkentuu sitten. Päivä kerrallaan mennään. Ensi viikolla ruvetaan selvittämään mm. kauppakassipalveluita ynnä muuta kotiin saatavaa tukea. Että tämmöistä täällä tänä syksynä.