Kässämummo ahertaa

Kun harrastan kutomista eli neulomista, eivät omat jalat ja kädet kaipaa määrättömästi uusia sukkia ja kintaita, olen harrastanut jo pitkään hyväntekeväisyyttä. Tänään jälleen postiin lähti laatikollinen villasukkia. Kudon ihan vaan perusmallilla, mitä nyt joskus vähän pitsiä tai raitoja, vaikka erityisesti tykkäänkin valmiista raitalangoista. Harrastus on minulle hirmutärkeä, sillä näin saan vetreytettyä jäykistyneitä sormiani ja heräteltyä itseni aamulla uuteen päivään. Ja onhan se tieteellisestikin todistettu, että käsityöt rentouttavat ja tekevät hyvää aivoille.

Tätä lankaa kauhistelin maailman rumimpana, mutta kyllä se loppujen lopuksi paikkansa valmiissa sukissa puolustaa. Tähän tuli tahtomattani raitoja, jotka eivät kuvassa näy. Minua harmittaa sadan gramman sukkakerä, josta ei riitä aina edes tavalliseen naisten kahteen sukkaan. Ymmärrän kyllä kaupalliset syyt. Kun on pakko ostaa kaksi kerää, on se aina kannattavampaa kuin yhden kerän myynti. Luulisin.

Aloittelin uutta käsityötekniikkaa eli ryijyn tekemistä. Se on vasta niin alkutekijöissä, etten kehtaa edes kuvaa näyttää, mutta perästä kuuluu tai siis näkyy. Ompelemalla tehtäväa pientä perinneryijyä varmaan teen monta kuukautta, ellen vuotta.

Tänään sain lapsenlapsen, tietotekniikkaa opiskelevan nuoren herran katsastamaan konettani. Moni asia ratkesi, mutta edelleen jäi yksi haamuprofiili facebookiin suureksi harmikseni. No, siellä on ja pysyy, kun aikojen saatossa ja koneen vaihdossa on salasanakin kadonnut. Iltapäivä joka tapauksessa oli ainakin minun mielestäni mukava.

Viimeiset joulukukat

Kas, kun leikkasin surkeaksi menneen joulukukan leikkokukaksi maljakkoon, niin sehän  virkistyi silmissä. Muistin virkistykseksi otan sen hetkeksi tännekin, vaikkei kuva kovin kaunis olekaan.

 - Tämä bloggausmuistin palauttaminen käy todella hitaasti, varsinkin kun olen pöytäkoneella vain hetken yleensä vasta illansuussa tai illalla. Kännykkäruutu on toivottoman pieni ja kirjoittaminen työlästä. Nyt askartelin hetken blogilistan ja sitä ennen laskujen maksun kanssa. Tein aamulla impulssioston: ostin pienen ommeltavan ryijyn. Joskus pikkulikkana olen ommellut ryijytyynyä ja nyt pitää palauttaa sekin taito mieleen. Odotan jännityksellä postia.

Lunta on tullut ja lisää luvattu. Kun aamulla kävin kompostorilla, oli lunta polulla sen verran, että apuneuvo oli jätettävä matkan puoliväliin. Rollaattori on kätevä, kun kompostiastia mahtuu juuri sopivasti tuohon koriin ja roskapussi kahvaan. Tämä on varsinaisesti isännän kulkupeli, mutta käytän sitä itsekin mielelläni juuri näillä reissuilla varsinkin jos on pelkoa liukkaasta tiestä.

Lauantai-illan askareita

Kun ystäväni Maaret pyysi suurentamaan fonttikokoa, niin senhän tein. Samalla muokkasin vähän otsikkofontteja ihan omaksi huvikseni. Toivottavasti se ei hankaloita kenenkään elämää ;-)
Fonttia ehkä saa omalla näuytöllä suurennettua napauttamalla, kuten kuvaakin. Eräs Anonyymi ei jostain syystä saa suurennettua kuviani, mutta siihen minun evääni eiovät riitä, kun itsellä sekä kännykässä että pöytäkoneella tämä onnistuu.

Tässä on suurin kuvakoko, jonka näemmä saan tehtyä. Tämä on ikkunasta otettu pihakuva. Yritin kuvata naapurin koiraa, mutta oksat olivat eri mieltä.

Huomasin tänään, että täällä on toinenkin Villiviini eli Villiviinin viemää, jossa on sisustus-, puutarha- ruoka- ynnä muita juttuja. Se en ole minä. Olemme varmaan jo pitkään bloganneet toisistamme tietämättä ja luultavasti kirjoittelemme vähän saman tapaisista asioista. Haittaako tämä sinua? Olen niin pitkään, ainakin 10 vuotta, ollut V-viini, etten mielelläni vaihtaisi nimmaria.

Aika kuluu sukkelaan

On ihan uskomatonta, miten nopeasti päivät ja viikot kuluvat. Taas ollaan viikonlopussa, joka sinänsä ei ole yhtään paha juttu. Tuntuu vain, etten ehdi tai saa mitään aikaiseksi. No, muutama sukkapari on syntynyt ja uutta kirjaakin viitisenkymmentä sivua.

Muutenkin yritän palauttaa mieleen tätä bloggausta. Minulla on ollut useita blogeja, ellen väärin muista, niin neljä tai viisi. Silti on kuin uuteen asiaan ryhtyisin, kun en muutamaan vuoteen ole ensin koneongelmien takia pystynyt ja sitten ehtinyt tähän asiaan paneutua. Äkkiä sitä unohtaa. Nyt kuitenkin pitäisi kommentoinnin onnistua. Sähläsin asetusten kanssa, mutta kun viime yönä valvoin  lähes koko yön, sain yhtäkkiä ahaa-elämyksen.

Ehkä jännitin tätä päivää, vaikkei mitään jännittämisen aihetta olisi ollutkaan. Isä täytti 97 v. Kaunialassa ja olimme häntä onnittelemassa. En nyt suurenna tätä kuvaa, kun jokainen voi klikkauksella itsekin sen tehdä, jos pieni kuva häiritsee.  Tästähän tulikin jo noottia.

Tässä ovat kirjani, joita voi tiedustella minulta paitsi tuota historiikkia, joka on tilaustyö. - Alakuvassa on Kaunialan sotavammasairaalan vanhaa osaa.

Se on talvi nyt

Palelin koko eilisen päivän, vaikka talossa oli sentään melkein 20 astetta lämmintä. Nyt ehkä on jo lauhempaa, en vielä katsonut mittaria. Sanotaan kuitenkin, että pakkasjakso jatkuu.

Tämä pienen kännykän käyttö kirjoittamiseen on työlästä töppösormella Oli pakko tulla testaamaan, kun vaihdoin salasanan. Palaillaan!

Illalla palasin

Enhän nyt päässytkään  pöytäkoneelle noin vain. Taas kokeillaan salasanan vaihtamista. Nyt pääsin ainakin tänne, mutta seuraavaksi katsotaan, miten on kännykän laita. Onkohan mulla yhtään lukijaa enää? Jos on, ilmoita itsestäsi. Jos vaikka keksisin jotain kivaa...

Toimii vaihteeksi näinkin,siis kännykkää töpöttämällä. Jee.

Huoh tätä teknikkaa, tarkemmin sanottuna tietotekniikkaa

Sähläsin eilen ja nyt pitää kokeilla, onnistunko tänään yhtään paremmin. Lujille tämä ottaa joka kerta, kun ei päivittäin näitä käytä. Ajattelin kuitenkin elvyttää blogiharrastuksenkin, ihan vain vaihteen vuoksi.  Pääsin sisälle ja tonttu-ukkokin suostui tänne tulemaan. Ehkä seuraavaksi kokeilen jotain asetusten muuttamista...

Vanha kortti, vanha pää

Etsin erästä vanhaa valokuvaa ja tällainen aarre tuli vastaan. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä se on tullut, minne mennyt, saati tietoa miten se on minulle joutunut. Kuva löytyi kuvavarastoni syövereistä, ei korttia. Kun tietokone meni vaihtoon, sekaantuivat myös kaikki tiedostot. Ne onneksi saatiin pelastettua, mutta suurella vaivalla ja esimerkiksi osa albumeista katosi, samoin kuvankäsittelyt ja sähköpostiohjelmat muuttuivat. Onneksi sentään tärkeät teksti- ja kuvatiedostot säilyivät. En ole ehtinyt enkä jaksanut paneutua tähän uuteen koneeseen.

Syksyä tekee, kai.

Niinpä, syksy on tulossa merkillisen kesän jälkeen. Onpa jäänyt kirjoittamiset kirjoittamatta.  Naamakirjaa päivitän kännykällä, mutta pöytäkone on ollut kiinni monta viikkoa. Niinpä sähköposteja oli poistettavana noin 1700 kappaletta, joista suurin osa tuttua roskapostia- Lainatarjouksia ja ihmerohtoja pääasiassa.

Seuraavan kirjan tausta-aineistoa luen parhaillaan ja teen runsaasti muistiinpanoja. Saa nähdä, mitä siitä tulee tai tuleeko mitään. Edellisen mappeja keräilen parhaillaan toimitettavaksi eteenpäin. Sitten saan sekä sananmukaisesti että kuvaannollisesti pöydän putsattua. Ehkä jossain käänteessä pääsen sinuksi tämän nykyisen tietsikankin kanss Ehkä ryhdistäydyn.

Huh hellettä

Pitää taas talvipakkasella muistaa, että kesällä oli lämmintä. Kännykän mittari näyttää 29 astetta ja arvelee, että se tuntuu peräti 31 asteelta. Täytyy muistaa juoda tarpeeksi ja ottaa vain iisisti. Ukkostakin voi olla tulossa, joten ei kannata hötkyillä, ei, vaikka vanhan, paksun  ihmisen verenpaine- ja sydänvaivoille tämä ei ole suositeltavin lämpötila.

Meidän mansikat tulevat kaupasta- En ole oikein jaksanut kirjoituskiireiltä miettiä enempää kukkia kuin puutarhan ja kasvihuoneen tienoita. Mieskin on ollut niin huonossa kunnossa, ettei edes yhteisvoimin ole selvitty juuri ollenkaan pihahommiin. Pahimmat ruohot hän sentään sai leikattua. Hänen vanha ruotonsa ja nivelensä ovat kai ihan loppusuoralla. Edes kipulääkitys ei tunnu tehoavan, päinvastoin kipulaastarit tuottivat entistä keljumman olon. Sitä tietysti  miettii, onko siellä jotain muuta... Näihin aikoihin neljä vuotta sitten minun syöpävaivani alkoivat, mutta nyt siltä osin ei ole ollut murheita, mitä nyt jäljelle jääneitä sivu- ja lisävaivoja, joiden kanssa on vaan elettävä.

Tämä kuvakin on vanha. Mulla meni sekä tietokone että kännykkä vaihtoon ja nyt näiden uusien vempainten kanssa on  opettelemista. Vanhaa Picasa-kuvaohjelmaa ei enää ole, sähköposti on uusi ja pilveen lennähtävistä kuvista ymmärrän hädin tuskin mitään. Onneksi on hyvä tietokoneguru, joka tietysti maksua vastaan auttoi alkuun ja lapsenlapsi, joka suunnittelee alaa, joten eiköhän tämä mummi jotenkin pärjää. Tietokone ei ole ennenkään purematta nielaissut, mutta uusia juttuja on vaan opeteltava vähän kerrallaan.

Se on perjantai ja kolmastoista päivä eli leppoisaa viikonloppua, ystävät! Kiva että olette.