Vielä mahtuu lunta, vähän

Onneksi asutaan omakotitalossa. Vaikka lumelle on vielä tilaa, on uutta mietittävää. Nyt näet seuraava jännitettävä on seuraavien päivien suojakeli. Tuleeko lumet katolta? Hajoaako terassin katto? Onko piha liukas? Kaatuuko mummu? Joko pian pääsee kuvaamaan muutakin kuin lumikasoja? Sitä odotellessa vielä kerran vielä tämä luminen kuva.

Jopas sattui

Narisin jo fb:ssä siitä, miten satutin eilen polveni syyttä suotta. Mies hankki linnun- ja jäniksenruokaa lopputalveksi ja säkit jäivät terassille. Hänestä ei ole niiden kantajaksi, mutta kiltti taksikuski oli nostanut ne ovipieleen. Siitä sitten minun tehtäväni oli raijata ne oven sisäpuolelle ja tyhjentää laatikoihin säilöön (ja hiiren nakerrettavaksi myös). Jotain siinä sitten kävi, kun eilen ja vielä koko tämän päivänkin on  polvi ollut tosi kipeä. Eilen en edes sisällä pystynyt kävelemään ilman keppiä. En ole tyytyväinen. Onneksi nyt ei tarvitse kävellä muualle kuin postilaatikolle ja linnunruokinnalle. Sopisi tämän lumentulonkin jo loppua. Päivä on mennyt pääasiassa tyhjän toimittelussa, varsinkin kun polvi ei juuri muuta suvaitse.

Yksi huomio tästä päivästä:

Kävin äsken katsomassa netpostilaatikkoa. Kappas vaan, rouva sai jo syyskuulle kutsun tutkimuksiin. Paras merkitä päivä joka almanakkaan, ettei vaan unohdu.

Toinen huomio

oli Keski-Uusimaa-lehden juttu, jossa kerrottiin Halosenniemen museon saaneen kirjelahjoituksen. Kirjeessä oli puhetta Pekka Halosen maalaamasta alttaritauluista. Taulu, joka maalattiin Kotkan kirkkoon 1890-luvun lopulla, maalattiin meidän tuvassamme. Halosenniemestä ei vielä ollut tietoakaan ja Haloset olivat vuokralla tuossa naapurissa Kallio-Kuninkalassa, silloisessa Kalle-Kuninkalassa. Kun korkea taulu ei mahtunut matalaan pirttiin, vuokrasi taiteilija meidän Perttilän avaran tuvan siihen tarkoitukseen, jossa tosin enempää mieheni kuin minunkaan sukua ei siihen  aikaan asunut. Kirje tosin liippasi läheltä, sillä sen kirjoittaja oli mieheni isoisä. Klikkaamalla kuva suurenee, mutta en kopioi koko juttua tekijänoikeudellisistä syistä.

Vielä yksi huomautus: kun nurisen siitä, etten tykkää anonyymeistä kommentoijista, niin se ei toivottavasti estä kestään lukemasta blogia. Kommentoidakin voi nimimerkillä, vaikka miten keksityllä, ellei halua kertoa omaa nimeään, Minä en häpeä nimeäni. Älä sin äkään. Täällä nyt vain on tapana blogata nimimerkillä.

Kevättä odotellessa

Se oli jo kynttilänpäiväkin. Lumikinokset sen kun kasvavat. Tänään ei lunta satanut, mutta huomenna sitä taas saadaan. Onnea on se, ettei tarvitse vaeltaa lumisilla kaduilla, vaan retki postilaatikolle riittää. Ja siinä onkin tarpeeksi. Tai no, kompostorillakin on käytävä - sinne olisi tänään jo ollut asiaa, mutta laiska emäntä jätti sen huomiseksi. Huomenna on tiedossa lyhyt sähkökatkokin sekä aamulla että iltapäivällä. Ehkä silloin on sopiva hetki ulkoilla.

Tämä on se päivä, jolloin tuli tieto Matti Nykäsen ja Ismo Kallion kuolemasta. Kumpikin oli omalla tavallaan merkittäviä. Kalliosta muistan hänen roolinsa Kaupunginteatterin musicalissa "Seis maailma - tahdon ulos". Vuotta en muista, mutta koulun kanssa sitä käytiin katsomassa joskus 60-luvulla. Takana oli pitkä ura lahjakkaana näyttelijänä, muunakin kuin vara-Manuna.

Rauha heille ja hyvää matkaa. Kuten tänään on monessa mediassa toivotettu: Matti, lennä Matti, lennä taivaaseen. Moni on myös huomauttanut, että Nykäsen suuruuden aikana olisi urheilujohtajillakin pitänyt olla parempi tieto ja taito esimerkiksi hänen ADHD-sairaudestaan. Taito ja ymmärrys tukea.

Uusi kukka

Amaryllis innostui vielä uudestaan kukkimaan. Ikkunan edessä kuvaaminen ei oikein onnistunut, enkä saanut muokattua kuvaa, mutta usko pois - kaunis tämä on joka tapauksessa.

Toinen ihastuttava kukkija on komea valkoinen atsalea, jonka myös saimme jouluna. Sen parhaina päivinä ottaman i kuva taitaa olla jo täälläkin. En ole koskaan onnistunut pitämään atsaleaa pitkään hengissä, mutta tätä olen liottanut vesiastiassa muutaman päivän välein. Nyt se tosin alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen, mutttei vieläkään jouda roskikseen.

Poistin edellisen ruman kukkakuvan, vaikka joulutähti vielä kukkiikin takan reunan maljakossa.

Viimeiset joulukukat

Kas, kun leikkasin surkeaksi menneen joulukukan leikkokukaksi maljakkoon, niin sehän  virkistyi silmissä. Muistin virkistykseksi otan sen hetkeksi tännekin, vaikkei kuva kovin kaunis olekaan.

 - Tämä bloggausmuistin palauttaminen käy todella hitaasti, varsinkin kun olen pöytäkoneella vain hetken yleensä vasta illansuussa tai illalla. Kännykkäruutu on toivottoman pieni ja kirjoittaminen työlästä. Nyt askartelin hetken blogilistan ja sitä ennen laskujen maksun kanssa. Tein aamulla impulssioston: ostin pienen ommeltavan ryijyn. Joskus pikkulikkana olen ommellut ryijytyynyä ja nyt pitää palauttaa sekin taito mieleen. Odotan jännityksellä postia.

Lunta on tullut ja lisää luvattu. Kun aamulla kävin kompostorilla, oli lunta polulla sen verran, että apuneuvo oli jätettävä matkan puoliväliin. Rollaattori on kätevä, kun kompostiastia mahtuu juuri sopivasti tuohon koriin ja roskapussi kahvaan. Tämä on varsinaisesti isännän kulkupeli, mutta käytän sitä itsekin mielelläni juuri näillä reissuilla varsinkin jos on pelkoa liukkaasta tiestä.

Lauantai-illan askareita

Kun ystäväni Maaret pyysi suurentamaan fonttikokoa, niin senhän tein. Samalla muokkasin vähän otsikkofontteja ihan omaksi huvikseni. Toivottavasti se ei hankaloita kenenkään elämää ;-)
Fonttia ehkä saa omalla näuytöllä suurennettua napauttamalla, kuten kuvaakin. Eräs Anonyymi ei jostain syystä saa suurennettua kuviani, mutta siihen minun evääni eiovät riitä, kun itsellä sekä kännykässä että pöytäkoneella tämä onnistuu.

Tässä on suurin kuvakoko, jonka näemmä saan tehtyä. Tämä on ikkunasta otettu pihakuva. Yritin kuvata naapurin koiraa, mutta oksat olivat eri mieltä.

Huomasin tänään, että täällä on toinenkin Villiviini eli Villiviinin viemää, jossa on sisustus-, puutarha- ruoka- ynnä muita juttuja. Se en ole minä. Olemme varmaan jo pitkään bloganneet toisistamme tietämättä ja luultavasti kirjoittelemme vähän saman tapaisista asioista. Haittaako tämä sinua? Olen niin pitkään, ainakin 10 vuotta, ollut V-viini, etten mielelläni vaihtaisi nimmaria.

Aika kuluu sukkelaan

On ihan uskomatonta, miten nopeasti päivät ja viikot kuluvat. Taas ollaan viikonlopussa, joka sinänsä ei ole yhtään paha juttu. Tuntuu vain, etten ehdi tai saa mitään aikaiseksi. No, muutama sukkapari on syntynyt ja uutta kirjaakin viitisenkymmentä sivua.

Muutenkin yritän palauttaa mieleen tätä bloggausta. Minulla on ollut useita blogeja, ellen väärin muista, niin neljä tai viisi. Silti on kuin uuteen asiaan ryhtyisin, kun en muutamaan vuoteen ole ensin koneongelmien takia pystynyt ja sitten ehtinyt tähän asiaan paneutua. Äkkiä sitä unohtaa. Nyt kuitenkin pitäisi kommentoinnin onnistua. Sähläsin asetusten kanssa, mutta kun viime yönä valvoin  lähes koko yön, sain yhtäkkiä ahaa-elämyksen.

Ehkä jännitin tätä päivää, vaikkei mitään jännittämisen aihetta olisi ollutkaan. Isä täytti 97 v. Kaunialassa ja olimme häntä onnittelemassa. En nyt suurenna tätä kuvaa, kun jokainen voi klikkauksella itsekin sen tehdä, jos pieni kuva häiritsee.  Tästähän tulikin jo noottia.

Tässä ovat kirjani, joita voi tiedustella minulta paitsi tuota historiikkia, joka on tilaustyö. - Alakuvassa on Kaunialan sotavammasairaalan vanhaa osaa.