maanantai 27. tammikuuta 2020

Tammikuun loppua

Tuli sitten vähän tännekin lunta, juuri sen verran, että voi mainita. Tämän kuvan otin jo alkukuusta, kun edellisen kerran oli vähän valkeaa maassa. Kuva on otettu ikkunasta ja sen takia siinä on tuo surureuna. Tänä talvena riittää, kun vuorotellen käyttää kahta kuvaa: lunta maassa, lunta ei maassa. Pian taas varmaan on sen toisen kuvan vuoro.



Olen kai vähän flunssainen. Se ei kylläkään ole ihme, sillä mies sai pari viikkoa sitten antibiootit keuhkokuumeeseen. Huomenna  hänellä on lääkäriaika. Hyvä niin, sillä oireet ovat täsmälleen samat kuin kaksi viikkoa sitten. Tänä talvena on noita pitkäkestoisia tauteja ollut, kenellä keuhkokuumetta, kenellä  tavallista flunssaa. Miespoloisen näkö omn kovasti huonontunut. Olenkin viettänyt tunteja ja tuntemalla lukemalla ääneen. Nyt on menossa Laila Hietamiehen, siis nykyisen Hirvisaaren kirjasarja Valamosta. Puuduttavaa luettavaa, mutta kun aloitimme sarjan, ei sitä oikein keskenkään voi jättää. Voihan olla, että saan siitä jotain taustamateriaalia itsellenikin. 

Rupesin toden teolla etsimään materiaalia seuraavaa kirjaa varten. Mummin äiti on ollut lähes tuntematon suuruus ainakin meidän perheellemme. Isä ehkä on tiennyt jotain, ehkä ei. Sen olemme toki tienneet, mikä on hänen nimensä ja mistä ehkä kotoisin, mutta siinä kaikki. Edes sukuammne hartaasti tutkinut isän pikkuserkku ei ollut oikein saanut kiinni langanpäästä. Minä olen nyt löytänyt uutta tietoa ja tulossa ehkä on lisääkin. Ei tosin paljon, sillä kukapa sitä tavallisesta maalaisemännästä tai tyttösestä mitään olisi muistiin  merkinnyt. Hänen isänsä oli rusthollin kasvattipoika, se selvisi, samoin äidin nimi ja heidän kotipaikkansa. Jossain vaiheessa täytyy ruveta itsekin tutkimaan kirkonkirjoja, jos tuntuu tarpeelliselta. Nyt ehkä riittää se, että hän tuli Ollilan isännän toiseksi vaimoksi, kun edeltäjänsä kuoli synnytykseen. Kun aikajanani on nelisenkymmentä vuotta, niin historian tutkimista riittää ennen kuin varsinaisesti lähden kirjoittamaan. Jotta asia ei kuitenkaan jäisi pelkäksi suunnitteluksi, kirjoitin 8-vuotiaan  Elssan  ensimmäisen repliikin. Kyllä se tästä lähtee, tuli apuraha taikka ei.

perjantai 24. tammikuuta 2020

Hah, ei lunta vieläkään

Pitäisi varmaan vaihtaa otsikkokuvaa, kun lunta ei ole rippustakaan maassa. Eilen, vai oliko se jo toissa päivänä, oli tullut paljon pieniä, pyöreitä rakeita. Päivä kuitenkin on jo selvästi pidentynyt.  Nyt on kiva katsella yksiä kevään merkkejä maljakossa, näitä tulppaaneja. Joulutähti oli rupsahtanut ja kannoin sen tänään roskikseen. Laiska minä, kun en viitsinyt purkaa sitä kompostiastiaan.

Tikka ilmestyi tänään syömään. Kuulin sen naputuksen jo aamulla, kuten jonain aikaisempanakin päivänä. Tänään se sitten osui tulemaan niin, että sain kuvan. Huomaa ruokajonossa odottava talitiainen. Niitä ja sinitinttejä käy syömässä, ei muita lintuja.

Tuossa alimmaisessa kuvassa komeilee uusi sormukseni: Kalevala korun Perniön sormus, joka perustuu 1100-luvun hautalöytöön. . Yritin kuvata sitä sormessa, mutta sehän ei onnistunut. Otin sen heti käyttöön.

Kirja-alallakin tapahtuu. Minua on pyydetty moneen paikkaan puhumaan kirjastani. Niistähän ei kukaan maksa, vaikka puhuisin kuin Ruuneperi, mutta saan ottaa kirjoja myyntiin. Teinkin jo uuden lisätilauksen noin niinkuin varmuuden vuoksi. Ajatukset ovat jo seuraavassa kirjassa, johon kerään aineistoa. Ja hain tänään yhtä apurahaa.



tiistai 7. tammikuuta 2020

Vuosi on jo hyvässä vauhdissa

Joulu alkaa olla loppupuolella. Meillä se ei päätytynyt uuteen loppiaiseen, vaan ehkä Nuuttiin tai johonkin. Joulumme tietenkin alkoi perinteisesti glögeillä ja nyt, tällä kertaa, kirjan julkkareilla. Päätöskin on yhtä juhlaa, sillä saan rakkaat ystävät vieraaksi. Sen vuoksi en pidä kiirettä joulun poistamisella. Tontut hyppikööt vielä muutaman päivän ja kaikki jouluvalot loistakoot.




Tämä oli hyvä päivä. Pääsin tilaamaan uutta kirjaa lisää ja siitä tulikin jo tänään ilmoitus. Sain myös tilille pienen tekijänkorvauksen. Aamulla minua ilahdutti erikoisesti muuan puhelu. Eräs ennestään tuntematon rouva tilasi kirjan ja samalla kehui ensimmäistä kirjaani, sitä Kohtaamme Mattilassa -teosta oikein maasta taivaaseen.

Miehellä jatkuu jalan hoito edelleen. Tänään otettiin kaikki kuusi tikkiä pikkuvarpaasta, mutta seuraava haavanhoitotapaaminen on perjantaina. Onneksi varvas ei ole tulehtunut. Tämä paraneminen kestää yllättävän pitkään. Haaveri sattui joulupäivän iltana.