maanantai 28. joulukuuta 2020

Melkein joulu on mennyt, tai on ainakin puolivälissä

Niin tämä aika hurahtaa, että jo seuraavaksi vaihdetaan uuden vuoden puolelle. Hullu vuosi takana, toivottavasti parempi edessä. 

Joulumme sujui hyvin, kahteen pekkaan. 

tiistai 17. marraskuuta 2020

Oikein hyvä päivä takana

Tulinpa ihan muissa asioissa yläkerran tietokoneelle. Otsikkokuva on vaihdettu ja sormet naputtelevat  näppiksellä. Hernekeitto tuoksuu alakerrasta, joten pian meillä syödään. 😋 

Päivä sinänsä on ollut hyvä ja tarkkaan ohjelmoitu. Oli hammaslääkäriä sun muuta, mutta sen verran sateen tihkua, että ulkovalot jäivät laittamatta. Toivottavasti saan ne huomenna, ne kausivalot, ennen kuin pakstaa ja tulee lumi maahan. 

Olen käynyt täällä niin harvoin bloggaamassa, etten ole päässyt sinuksi näiden muutosten kanssa. Ehkä jatkossa, kun olen tiiviimmin tietokoneella kirjoittamassa. Pari lukua on kirjasta valmiina ja lisäksi monta ruutuvihkoa täynnä muistiinpanoja. Ehkä se tästä lähtee.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Plmeä marraskuu


 Voi tätä pimeyttä. Ehkä on aika viritellä valoja pihalle. Naapurille tuli eilen. Ehkä aika nyt kun ei vielä ole luntakaan maassa. Lehtiä on, mutta ne ajetaan vasta keväällä. Mies jossain vaiheessa kuvitteli ajavansa vielä kerran syksyllä, mutta voimat kai loppuivat. Mitäpä tuosta, ehtii sen myöhemminkin. 

Itse sain eilen viimeisteltyä yhden kirjoituksen lähettämistä vaille valmiiksi ja kuvatkin melkein skannattua. Jatkaisin, jos ei tämä kännykän näpytys olisi niin työlästä...

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Ihan vaan äkkiä

Lupasin keittää päiväkahvit tähän aikaan, joten ihan vaan äkkiä käymään, kun tulin pöytäkoneelle printaamaan yksiä juttuja. Päivitys on niin tuskaista kännykästä, mutta tässäkin on niin paljon muutoksia, että paree mennä kahvinkeittoon. Heippa taas!











torstai 1. lokakuuta 2020

Jo lokakuu


 Ja lilja kukkii pihassa, uskomatonta. Kuulemma ensi viikolla on odotettavissa syksyistä säätä, mutta on tästä saatu nauttiakin.

Minulla on ollut omasta mielestäni kivoja kirjailtoja ihan kaksin kappalein. Keväällä niitä peruuntui aika monta, joten hyvä näin. 

tiistai 11. elokuuta 2020

Kaiķki hyvin


Meillä oli eilen 15-vuotishääpäivä. Sunnuntaina kävimme syömässä herkkupäivällisen Tila-nimisessä maalaisravintolassa Sipoon Hindsbyn  kylässä. Ruoka oli todella hyvää ja bonuksena maisemat, niitty jolla lammaskatras kirmaili ja pihalla kiekuva kukko. Ystävällinen koira tdrvehti meitä jo portailla. 


torstai 16. heinäkuuta 2020

Jatkoa edelliseen

Nonnih. Ei pitäisi unohtaa omaa ja muidenkaan blogeja näinä vaihtelevina aikoina. Ensin hellettä, sitten sairautta ja korona kaiken aikaa taustalla. Tämäkin blogger-veijari on nyt muuttanut olomuotoaan niin että juuri ja juuri osaan päivittää. Sen takia tulinkin jatkamaan kirjoitustani, samalla kun muutenkin pöytäkoneelle tulin tarkistamaan laskuja. Laskuja onneksi ei ollut, oli vain parisensataa poistettavaa viestiä, roskapostia siis. Käytän pääasiassa kännykkää, mutta sillä on aika tuskaista kirjoittaa päivityksiä. Ja on tässä ollut muutakin miettimistä.


Tämä ihana kukka on Aavikon ruusu, joka on ilahduttanut meitä takkahuoneen ikkunalaudalla koko kesän. Mehän asumme pääasiassa takkahuoneessa sen ajan, jota emme vietä ulkona terassilla taikka yläkerrassa nukkumassa. Tai minä joskus täällä tietokoneella. Takassa tosin ei ole poltettu tulta moneen vuoteen. Aavikon ruusu pudottaa talvella lehtensä melkein kokonaan ja kukkii kesällä,  mutta ei ikinä enenn näin  upeasti. Kukka toisensa jälkeen on avautunut eli tämä on vain pieni näyte.

Niin, tämä kesä. Kun olimme tiukasti karanteenissa, vältyimme ainakin toistaiseksi koronalta. Karanteenimme varmaan jatkuu vastakin. Mies kävi ennen juhannusta valittamassa väsymystä lääkärille. Hänen täytyi ollakin tosi väsynyt, kun lähti lauantaipäivänä lääkäriin. Sieltä tuli heti eli saman tien passitus sairaalan päivystykseen ja osastolle. Rytmihäiriöistä mies ei ollut tiennyt mitään, mutta se se oli diagnoosi; eteisvärinää. Juuri ja juuri hän pääsi juhannukseksi kotiin, mutta lääkkeet kai aiheuttivat sen, ettei mies meinannut pyhsyä jaloillaan. Ambulanssikin kävi pihassa, mutta loppujen lopuksi hän reissasi taksilla takaisin sairaalaan. Siellä sitten menikin parisen viikkoa eli yhteensä sairaalapäiviä taisi olla 16.  Pulssi heittelee edelleen alle viidestäkymmenestä yli sataan neljäänkymmeneen, mutta se oli jo sairaalassa tiedossa. - Jatkuu ensi viikolla eli silloin pistetään - toivottavasti - rytmit kohdalleen.

Oli aika outoa olla yksin kotona, kun en siihen lajiin ole muutamaan vuosikymmeneen tottunut. Ensimmäisellä kerralla ei ollut edes kännykän laturia mukana. Toiselle reissulle osattiin jo oakata laturit ja tabletit kassiin, joten aika potilas sai viihdytettyä itseään ja minäkin uskalsin soittaa muita kuin kymmenen sekunnin puheluita. Ensimmäisellä kerralla oli onneksi ollut kiva huonekaveri, jonka kanssa oli juttu lentänyt. Toisella kerralla oli pahimmillaan mies ja kolme puhumatonta mummoa samassa huoneessa. Oli ollut tosin sekopäinen ukkokin jonkin aikaa, joka meinasi karata sairaalasta. Hoitajat saivat äijän käytävältä kiinni. En tiedä, oliko se sama mies, joka istutettiin sängyn laidalle, jolloin rassukka luuli istuvansa vessan pytyllä. Siivouksen jälkeen ukkoa ei kuulemma enää tuotu samaan huoneeseen. Kaikkea sattuu.

Tässä kaikki tällä kertaa. Päätän raporttini tähän.

Outo kuukausi menossa

Tässä on monin tavoin eletty outoa aikaa. Isäntä oli kaikkiaan 17 päivää sairaalassa, ensin vajaan viikon ennen juhannusta ja sitten juhannuksen jälkeen. Ensi viikon lopulla on sydämen rytminsiirto. Uusia lääkkeitä tuli kassillinen, mutta silti pulssi heittelee. Tämä meinaa karata, mutta tulihan olennainen sanottua.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kesä kauneimmillaan

Niin meni jo juhannuskin eikä bloggauksesta ole ollut tietoakaan. Norjanangervo kukki upeasti, mutta sen jälkeen moni muukin. Tämä päiv itys on vain itselle muistin virkistykseksi eli palataan asiaan... 

Tämä bloggeri näemmä on muuttanut olomuotoaan. Täytyy vissiin taas kerran harjoitella. Aloitin pöytäkoneella ja ajattelin jatkaa kännykällä, mutta tuntuu nyt sen verran oudolta, ettei muuta kuin hyvää kesää!



sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Hauras vanhus tässä

Vähän harmittaa tämä meidän ikäihmisten lyöminen samaan kategoriaan. Olemmehan me mieheni kanssa monien sairauksiemme takia riskiryhmää ja sen takia nureksimatta karanteenissa, mutta mutta. Hauraita emme suinkaan ole, vaikka huonosti liikutaankin. Elopainokaan ei juuri viittaa haurauteen, heh-heh. Emmekä koe kuuluvamme hoivalaitoksen petipotilaiden kanssa samaan porukkaan.

Minä täytin eilen 72 vuotta. Sain kymmenittäin onnitteluja. Niitä taisi tulla naamakirjan kautta yli 60. Tiedän, että siellä on tosi helppo klikata onnittelut, mutta juuri sen takia jokainen klikkaus ilahdutti. Samoin kaksi kukkalähetystä, jotka tulivat ovelle, kuinkas muuten.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Sunnuntaihuomenta


Aamuaurinko paistoi ihanasti ja heijasti enkelin oveen, mutta vain hetkeksi.



Muutamat kukat ilahduttavat jo pihassa. Jänis tai kuka lie otus söi kyllä ensin krookukset ja sitten tulppaanit maata myöten. Tilasin erään luokkaretken hyväksi myytäviä kukkia ja eilen polkupyörälähetit toiva rapulle asti kauniita orvokkeja. Niitä en ehtinyt vielä kuvaamaan.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kevättä ilmassa

Kaikesta pahasta huolimatta kevättä on ilmassa, vaikka vuorotellen paistaa ja sataa luntakin. Krookukset sinnittelevät, kuten lumikellotkin,´

Nyt on kuitenkin palmusunnuntai, jotain hyvää pääsiäisen ja hiljaisen viikon aikaa. Pieniä virpojia ei tänään näy, vitsat ovat viime vuodelta. Tosin vain kuva on jäljellä näistäkin.





tiistai 17. maaliskuuta 2020

Karanteenissa

Emme ole koronaa saaneet vaivaksemme, vaan karanteeni johtuu iästä ja sairauksista. Toivotan terveyttä ja jaksamista kaikille meille!

Kun yrittäjät ovat kovilla, tilasin aamulla tämän upean kukkakimpoun, joka tuli kotiinkuljetuksella. Olkoon tästä sinulklekin yhtä paljon iloa kuin meille.


keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Kurja keli

Voi mikä sää tänään on ollut. Vettä, räntää, lunta. Miehellä oli matka silmäklinikalle, mutta onneksi taksikyydillä. Sekin meni ns. puihin: pistosta ei annettu. Sama ikävä kuva on jo namakirjassa, mutta kukapa sitä tämmöistä maisemaa haluaisi yhtään enempää kuvata. Huomenna lumi varmaan on jo sulanut ja minä pääsen kompostorille. Tänään en viitsinyt. Taisin myös vilustuttaa itseni, kun kävin mekkosillani postilaatikolla.



Nyt viime viikkoina olen "törmännyt" moniin uusiin sukulaisiin. Jo isän hautajaisista se alkoi ja sitten viimeisimmän kirjani julkkareiden jälkiminingeissa. Tänään minulle soitti edesmenneen ex-mieheni serkunvaimo, josta olen viimeksi kuullut noin 30 vuotta sitten, ehkä kauemminkin. Hän ja miehensä on menossa hautajaisiin. Me emme mene, vähän niinkuin korrektiussyistä. Tuskin siellä entistä eukkoa kaivataan, voi vielä joku katsoa vinoon. Ei ehkä kuitenkaan leski, jonka kanssa olemme olleet aina hyvissä väleissä, kuten exänkin kanssa sitten kun pöly ehti lasketua. Adressimme menee tyttäreni mukana. 

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Iloa ja surua, osa 2

Iloa on ilmassa. Kävin viime viikolla viimeisessä syöpäkontrollissa ja sain ns. puhtaat paperit. Onhan tässä näitä muita vaivoja silti vaikka muille jaettavaksi, mutta hyvä näin. Iloa ja kiitollisuutta joka tapauksessa.


Iloa aiheutti myös seitsemän vierasta, jotka piipahtivat pari viikkoa sitten päiväkahville vähän aikaa sitten. Uppo-oudot, uudet sukulaiset ilmoittautuivat! En ollut ikinä edes kuullutkaan heistä, vaikka tiesinkin yhden esiäidin, mutten hänen sisartaan, joiden jälkipolvia nämä ovat. Samoin kahvittelemassa ja vanhoja suvun valokuvia tuomassa kävi muuan isän serkku vaimoineen. Kun tähän vielä lisään mummin äidin ennen tuntemattomattomat juuret Vantaan Sotunkiin, niin olenpa tyytyväinen. Tästä kaikesta kehräytyy aineistoa kirjaan numero kuusi. Siis tulevaan kirjaan, joka valmistuu toivottavasti joskus,

Kirjoitinkin viimeksi tyttäreni isän poismenosta. Hautajaiset ovat tällä viikolla. Lähetin tietenkin adressin ja otamme muutenkin osaa näiden läheisten suruun, Häneltä jäi leski, poika ja sitten tämä yhteinen tyttäremme.

Koronavirus ja maailmantilanne aiheuttavat myös surua ja murhetta sekä miettimistä, vaikkei niille yksittäinen ihminen valitettavasti voi mitään. Ja pienemmässä mittakaavassa: tuuli on hajottanut kasvihuoneesta ainakin kaksi, ellei kolmekin seinää.


lauantai 22. helmikuuta 2020

Hurja tuuli

Tälle päivälle luvattiin kovaa tullta ja sadetta ja sitä saatiin. Kaksi vanhaa kujvaa; tuulikannel heiluu terassin puolella ja kuuset tässä työhuioneen puolella. Teemaan liittyviä uusia ei nyt olekaan. Maisema on muuttunut vain siltä osin, että  kasvi on saanut kyytiä. Muurahaiset ottivat sen majakseen jo muutama vuosi sitten.



Meillä oli viikolla etäisiä, ennestään tuntemattomia sukulaisia. He ostivat Mattila-kirjaa ja muitakin kirjojani. Lisäksi sain lainaksi paksun monisteen, johon eräs näistä uusista sukulaisista oli koonnut tietoa isäni serkusta, Elli-tädistä ja hänen perheestään. Kopioin äsken tärkeimmät sivut, joiden tietoja saan hyödynnettyä tulevassa kirjassani. Muutama liuska on jo kirjoitettuna, vaikka pääasiassa vasta kerään aineistoa. Hoksasin, että saan kännykällä naputeltua tekstiäkin, joka siirtyä - toivottavasti - pilvien kautta tänne pöytäkoneelle. Nyt käynkin tarkistamassa, tuliko kirjoitettua turhan päiten.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Iloa ja surua

Vielä minä tämänkin päivän näin. Nimittäin että mieheni ryhtyi käyttämään tietokonetta. Ja minä opettajana. Hän on jo jonkin aikaa kypsytellyt asiaa ja niinpä nyt sitten hankittiin taloon tabletti. Tällä pikkupillerillä isäntä lukee nyt uutisia ja kirjoja, joita ei näön huonontumisen takia muuten ole oikein enää pystynyt lukemaan. Hyvinhän tuo näyttää sujuvan, vaikka toisinaan olemme kumpikin sormi suussa.  Ostettiin myös lukulaite, mutta sen lataamiseen asti emme vielä ole ehtineet. Minäkin rupesin lukemaan omalta kännykältäni ekirjaa, mutta ei paperikirjaa vielä mikään voita.

Kun otsikoin ilon lisäksi surua, niin tytär kertoi isänsä nukkuneen pois. Olimme tämän ex-miehen ja hänen nykyisen perheensä kanssa hyvissä väleissä. Erityisesti minua ilahduttaa se, että isä ja tytär ehtivät lähentyä. Nyt hänellä on suuri suru¨ja haikealta tuntuu minustakin.



Eletään helmikuun puoliväliä, mutta niin vain maasta nousee terhakkaasti jotain kevätkukkia. Mielenkiintoista nähdä, mitä niille tapahtuu. Nämä kukkivat  kukat sain eilen, kun pidimme pientä sukukokousta meillä. Seitsemän hyvin etäistä sukulaista tuli kahvittelemaan. En nyt ulkoa jaksa muistaa, kuinka monensia serkkuja olemme. Ehkä neljänsiä tai viidensiä. Näistä en ollut aikaisemmin edes kuullut, mutta mukavaa oli.

torstai 6. helmikuuta 2020

Tuliko talvi tänään?

Hah, pakkasmittari näyttää miinus viittä astetta. Tuliko talvi, vai menikö? Talipötköllä linnut ainakin käyvät nyt ahkerasti. Tänään maa on hivenen valkoisempi kuin eilen, jolloin otin tämän kuvan. Tuo punainen nauha on estämässä varkaita, ettei pötkö heti katoa telineestä. Syömässä käy vain tali- ja sinitiaiset ja nyt myös tikka. Ja orava auringon kukkia syömässä. Metsät ovat kadonneet ja niin myös linnut.


Kun aamulla aloitin tätä, oli mielessä monenlaisia ajatuksia. Tulivat ja menivät. Minä menen nyt kantamaan mattokääröjä vaatehuoneen nurkkaan. Matot on poistettu käytöstä, mutta aittaan en uskalla niitä viedä. Ei silti, osaavat hiiret tulla taloonkin.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Tammikuun loppua

Tuli sitten vähän tännekin lunta, juuri sen verran, että voi mainita. Tämän kuvan otin jo alkukuusta, kun edellisen kerran oli vähän valkeaa maassa. Kuva on otettu ikkunasta ja sen takia siinä on tuo surureuna. Tänä talvena riittää, kun vuorotellen käyttää kahta kuvaa: lunta maassa, lunta ei maassa. Pian taas varmaan on sen toisen kuvan vuoro.



Olen kai vähän flunssainen. Se ei kylläkään ole ihme, sillä mies sai pari viikkoa sitten antibiootit keuhkokuumeeseen. Huomenna  hänellä on lääkäriaika. Hyvä niin, sillä oireet ovat täsmälleen samat kuin kaksi viikkoa sitten. Tänä talvena on noita pitkäkestoisia tauteja ollut, kenellä keuhkokuumetta, kenellä  tavallista flunssaa. Miespoloisen näkö omn kovasti huonontunut. Olenkin viettänyt tunteja ja tuntemalla lukemalla ääneen. Nyt on menossa Laila Hietamiehen, siis nykyisen Hirvisaaren kirjasarja Valamosta. Puuduttavaa luettavaa, mutta kun aloitimme sarjan, ei sitä oikein keskenkään voi jättää. Voihan olla, että saan siitä jotain taustamateriaalia itsellenikin. 

Rupesin toden teolla etsimään materiaalia seuraavaa kirjaa varten. Mummin äiti on ollut lähes tuntematon suuruus ainakin meidän perheellemme. Isä ehkä on tiennyt jotain, ehkä ei. Sen olemme toki tienneet, mikä on hänen nimensä ja mistä ehkä kotoisin, mutta siinä kaikki. Edes sukuammne hartaasti tutkinut isän pikkuserkku ei ollut oikein saanut kiinni langanpäästä. Minä olen nyt löytänyt uutta tietoa ja tulossa ehkä on lisääkin. Ei tosin paljon, sillä kukapa sitä tavallisesta maalaisemännästä tai tyttösestä mitään olisi muistiin  merkinnyt. Hänen isänsä oli rusthollin kasvattipoika, se selvisi, samoin äidin nimi ja heidän kotipaikkansa. Jossain vaiheessa täytyy ruveta itsekin tutkimaan kirkonkirjoja, jos tuntuu tarpeelliselta. Nyt ehkä riittää se, että hän tuli Ollilan isännän toiseksi vaimoksi, kun edeltäjänsä kuoli synnytykseen. Kun aikajanani on nelisenkymmentä vuotta, niin historian tutkimista riittää ennen kuin varsinaisesti lähden kirjoittamaan. Jotta asia ei kuitenkaan jäisi pelkäksi suunnitteluksi, kirjoitin 8-vuotiaan  Elssan  ensimmäisen repliikin. Kyllä se tästä lähtee, tuli apuraha taikka ei.

perjantai 24. tammikuuta 2020

Hah, ei lunta vieläkään

Pitäisi varmaan vaihtaa otsikkokuvaa, kun lunta ei ole rippustakaan maassa. Eilen, vai oliko se jo toissa päivänä, oli tullut paljon pieniä, pyöreitä rakeita. Päivä kuitenkin on jo selvästi pidentynyt.  Nyt on kiva katsella yksiä kevään merkkejä maljakossa, näitä tulppaaneja. Joulutähti oli rupsahtanut ja kannoin sen tänään roskikseen. Laiska minä, kun en viitsinyt purkaa sitä kompostiastiaan.

Tikka ilmestyi tänään syömään. Kuulin sen naputuksen jo aamulla, kuten jonain aikaisempanakin päivänä. Tänään se sitten osui tulemaan niin, että sain kuvan. Huomaa ruokajonossa odottava talitiainen. Niitä ja sinitinttejä käy syömässä, ei muita lintuja.

Tuossa alimmaisessa kuvassa komeilee uusi sormukseni: Kalevala korun Perniön sormus, joka perustuu 1100-luvun hautalöytöön. . Yritin kuvata sitä sormessa, mutta sehän ei onnistunut. Otin sen heti käyttöön.

Kirja-alallakin tapahtuu. Minua on pyydetty moneen paikkaan puhumaan kirjastani. Niistähän ei kukaan maksa, vaikka puhuisin kuin Ruuneperi, mutta saan ottaa kirjoja myyntiin. Teinkin jo uuden lisätilauksen noin niinkuin varmuuden vuoksi. Ajatukset ovat jo seuraavassa kirjassa, johon kerään aineistoa. Ja hain tänään yhtä apurahaa.



tiistai 7. tammikuuta 2020

Vuosi on jo hyvässä vauhdissa

Joulu alkaa olla loppupuolella. Meillä se ei päätytynyt uuteen loppiaiseen, vaan ehkä Nuuttiin tai johonkin. Joulumme tietenkin alkoi perinteisesti glögeillä ja nyt, tällä kertaa, kirjan julkkareilla. Päätöskin on yhtä juhlaa, sillä saan rakkaat ystävät vieraaksi. Sen vuoksi en pidä kiirettä joulun poistamisella. Tontut hyppikööt vielä muutaman päivän ja kaikki jouluvalot loistakoot.




Tämä oli hyvä päivä. Pääsin tilaamaan uutta kirjaa lisää ja siitä tulikin jo tänään ilmoitus. Sain myös tilille pienen tekijänkorvauksen. Aamulla minua ilahdutti erikoisesti muuan puhelu. Eräs ennestään tuntematon rouva tilasi kirjan ja samalla kehui ensimmäistä kirjaani, sitä Kohtaamme Mattilassa -teosta oikein maasta taivaaseen.

Miehellä jatkuu jalan hoito edelleen. Tänään otettiin kaikki kuusi tikkiä pikkuvarpaasta, mutta seuraava haavanhoitotapaaminen on perjantaina. Onneksi varvas ei ole tulehtunut. Tämä paraneminen kestää yllättävän pitkään. Haaveri sattui joulupäivän iltana.