perjantai 22. marraskuuta 2019

Valmista tuli

 Tässä me olemme, kirja ja minä.Voi onnen hetkeä, kun kirjalaatikko tuotiin ihan sisälle asti. Tätä saa mieluusti ostaa! Nyt kun posti ei kulje, on ehkä www.mediapinta.fi nopeampi kuin minä kirjan lähettäjänä. Tai sitten tietysti sen voi hakea meiltä kotoa. Viikon parin päästä saan kovakantiset kirjat, nyt nämä kaikki ovat pehmeällä kannella. Hinta on siis 25 € ja kovakantinen 35 € plus lähetyskulut.


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Jo marraskuu

Voi miten tämä aika kuluu näin nopeasti!  Pian ollaan jo joulussa. Tilasin ja sainkin jo joulukorit, mutta sitten postinpakana uhkailee, että lakon sattuessa tämän vuoden postit jaetaan vasta ensi vuonna.

Kirjahanke etenee. Tässä on yksi kuva, joka ehkä pääsee kirjaan. Muutamaa tukholmalaiskuvaa vielä odottelen, samoin kirjapainon aikatauluja.




Aikatauluista puheenollen: perikunta on tyhjentänyt talonsa ja nyt tuo kauhea urakka on enää ns. viimeistelyä vaille valmis. Omalta osaltani jäljellä on perintökalujen sijoittaminen meille. Kun taloon on kertynyt kahden sukupolven rompetta kolmesta paikasta ja yhtä ja toista pyttyä tullut lahjaksikin, on jaettavaa tavaraa riittänyt. Kaikki sujui tähän asti ainakin yhllättävän hyvin ja luullakseni kaikki ovat tyytyväisiä. Menihän sitä roskalavallekin, varsinkin kun vinttiin on säilötty vuosikymmenten romut. Ongelmaksi jäävät huonekalut, joita kukaan ei tarvitse eikä huoli.