perjantai 31. toukokuuta 2019

Kituviikko lopuillaan

Tällä viikolla ei pidä istuttaa eikä kylvää. Minä tätä parhaillaan testaan. Nimittäin alkuviikolla tehtiin yhtä ja toista. Potut nimittäin on nyt muuttolaatikoissa. Katsotaan lähtevätkö kasvamaan vai kituvatko.




keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Pihatyöt menossa

Moni on jo saanut pihansa kuntoon ja pian mekin. Hitaasti hyvä tulee. Potut ainakin on maassa ja vähähän kerrallaan tehdään voimien mukaan muutakin. Piha on sikäli hyvässä kunnossa, että nyt isäntä on leikannut nurmikot talon joka puolelta ja likaruokaoperaatio on tehty eli kadun vartta siivottu. Suuria iloja on esimeriksi tämä hevoskastanja, joka kukkii upeasti.

Vanha vuoristomännyn rotisko sai kyytiä ja pääsi etupihalta takapihalle tuulensuojapensaaksi. Isäntä istuu työnjohtajana. Saapi nähdä, miten tämä, pensas siis, kotiutuu uuteen paikkaan. Se ehkä olisi pitänyt siirtää jo aikaisemmin, mutta odottelimme kaivinkonemiestä.


perjantai 24. toukokuuta 2019

Ihania kukkia

Kiertelin aamulla pihalla ja kuvasin yhtä ja toista. Varsinaisesti kukkivia kukkia meillä ei ole kovin montaa lajia, mutta puita ja pensaita kyllä. Hevoskastanja aloittelee, samoin sireeni. Norjanangervo alkaa olla parhaimmillaan. Ihanaa aikaa tämä kevät, vaikka nyt ilmat kylmenivätkin niin, etten uskalla viedä kesäkukkia vielä ulos. Ensimmäisenä on omenapuu, jonka luulin jo kuolleen monta vuotta sitten. Se yllätti meidät täydellisesti. Tontin laidalla olevaa puuta ei tullut edes mieleeni käydä enää tarkastamassa. Mies oli leikkaamassa ruohoa ja yllättyi!






keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Ikävää


Nämä kukat ovat Eevalle, jonka kuolemasta luin hetki sitten. Olimme samalla Israelin matkalla yli 20 vuotta sitten. Pidimme yhteyttä sen jälkeen ja sitten vain satunnaisesti tapasimme jossain Prisman käytävillä, viime vuosina ei sitäkään. Olisi voinut pitää enemmänkin yhteyttä.

Ystäväpiirissä on paljon sairautta. Me olemme sitä ikäluokkaa, että joskus pelottaa lukea kuolinilmoituksia. Lapsuudenystävän velikin näytti kuolleen. Ja opiskelukaverin mies. Ikävää riittää.

Mies lähti silmäpistokselle Helsinkiin. Edellinen aika oli viikko sitten, mutta silloin hänet passitetttiin kotiin pistämättä ja määrättiin antibioottia silmään. Toivotavasti nyt onnistuu.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kukkien loistoa

On tämä kevät niin ihanaa aikaa. Vanha luumupuu kukkii ja päärynä on juuri puhkeamassa kukkaan. Tai oikeastaan luumu taisi jo lakatakin kukkimasta. Vanha kellarinmäkikin on puhjennut kukkaan, mutta sitä en ole ehtinyt käydä kuvaamassa. Pitääkin käydä nyt muistaessani. Tulin pöytäkoneelle ihan vähän kirjoitushommiin ennen kuin pistän koneen kiinni. Ukkosta luvataan tämän ihanan hellejakson päälle nimittäin. Tänään kuitenkin grillataan terassilla. Hyvää tulevaa viikkoa!



keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Pikku oravien kevätleikit

Pienet oravat ilmoittautuivat jo viime viikolla. Pesä on ollut jossain terassin kattolautojen päällä ilmeisesti. Laskin neljä poikasta ja emon. Tänään huomasin seurueen siirtyneen leikkimään vanhan koivun rungolle. Harmi, vain että valoa vasten kuvattuna oravia en saanut kunnolla näkyviin, mutta tuossa ne kisailivat. Kevään riemua oli niilläkin selvästi rinnassa.




sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Hyvää äitienpäivää!

Kyllä pitää  olla huono tuuri, kun iskin varpaani kivikovaan pyörään. Ei puhettakaan, että olisin saanut kaivettua kuoppia maahan. Isäntä kaivoi mulle yhden kuopan ja onni onnettomuudessa, että eilen ja toissapäivänä satoi ja nyt sain istutusapua päivän onnittelijoilta. Hortensia saa olla toistaiseksi sisällä, mutta yhteen uuteen kuoppaan tytär istutti helmipihlajan ja kahteen muuhun villiviinit. Kuopankaivaja oli lapsenlapsi, joka kaivoikin niin tehokkaasti, että lapion varsi katkesi. Vanhan lapion.


maanantai 6. toukokuuta 2019

Uusi viikko, uudet kujeet?

Isäntä kävi päivällä poistattamassa parit tikit ja tultuaan kotiin myi peräkärryn. Se on maannut käyttämättä pihalla vuositolkulla, joten olemme vain iloisia, kun pääsemme siitä eroon.

Yritin aamulla kuvata fasaania, joka tarpoi kohti naapuria, mutta vähän myöhästyin. Tuolla se kuitenkin on marjapensaan takana. - Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ehdin häntä vielä monet kerrat kuvaamaan. Samalla ihailin nurmikkoa, joka alkoi vihertää ihan silmissä sen jälkeen, kun isäntä ajoi ruohonleikkurilla tammen ja hevoskastanjan lehdet silpuksi. Valkovuokot kukkivat monessa paikassa, muun muassa tammen juurella. Aikaisempina vuosina olen kuvannut myös lehtikuusen kukkia, mutta nyt naapuri lupaa kysymättä on katkonut oksat niin korkealle, ettei kukintojen kuvaamisesta tule mitään. Nuo romukasat vaativat myös jatkokäsittelyä. Ne siis eivät ole meidän rojuja, vaikka ovatkin meidän puolella rajaa. Harmittaa, harmittaa.






Ettei nyt pelkkää harmitusta olisi koko päivä, niin kirjoitin muutaman kappaleen kirjaani. Hanke on ollut lepotilassa vähän turhan kauan, mutta kyllä se tästä lähtee. Inspiraatiohan on vain sitä, että rupeaa töihin. Nyt kuitenkin iltapäiväkahvin keittoon. Hyvää viikkoa!

perjantai 3. toukokuuta 2019

Kyllä muuttui kylmäksi

Takatalvi sitten iski, vaikkei meillä lunta satanut kuin ihan malliksi. Toistaiseksi. Muutamat naamakirjatutut esittelivät oikein lumihankia. Vaikka nythän me vastqa eletään toukokuun alkua. Aurinkoiset päivät vain hämäsivät luulemaan, että kesä alkoi. Muistan ainakin muutaman kymmenen vuoden takaa yhdenkin kesäkuun alun, jolloin maa oli valkoinen.

Jännäsin muutaman päivän postista makaavan kasvilähetyuksen kohtaloa. Se oli tullut maanantaina terminaaliin ja piti tulla vapunaattona kotiin, vaan eipä tullut. Eikä tietenkään tullut vapunpäivänäkään, mutta onneksi sentään eilenillalla. Lähetys on vielä ulkoeteisessä, mutta taitaa olla syytä nostaa sisälle ensi yöksi ja avata laatikot. Pakkasta on luvassa. En kuitenkaan uskalla istuttaa vielä kasveja. Kai ne nyt vielä selviävät.

Tämä on vanha kuva, en muista miltä vuodelta. Ikkunan takana kukki vaahtera sinä vuonna 9. toukokuuta. Nytkin se taitaa olla nupulla.


On hyvä välillä käydä pöytäkoneella, jolla kirjoittaminen on helpompaa ja tietysti myös kirjoitusvirheet on paljon helpommat korjata kuin kännykän pikkuruiselta näytöltä. Minun ei oikeastaan ollut tarkoituskaan tulla yläkerran työhuoneeseen, mutta tilasin ystäväperheelle lakanat ja vahingossa väärää kokoa. Onneksi tarkistin asian ja sain vielä vaihdettua oikeaan, kun heti olin yhteydessä asiakaspalveluun. - Työheen kyllä pitäisi kutsua. Veroilmoitukset odottavat tekijää. Luultavasti minun ei kannata yrittääkään vähennyksiä, kun viime vuonna ei varsinaisesti tullut kirjanmyyntituloja. Historiikista, jota ahersin koko vuoden, sain apurahan jo edellisen vuoden puolella.

torstai 2. toukokuuta 2019

Muistin virkistykseksi

Tein vapuksi hyvää perunasalaattia ison annoksen.
2 kiloa kiinteitä perunoita, ruohosipulia, 200 g sinihomejuustoa ja 2 dl  oliiveja.
Kastike: 1,5 dl oliiviöljyä, 1 sitruunan mehu, runsas dl maustamatonta jogurttia, 1 rkl sinappia.
Ohje on kopsattu  jostain ja vähän muokattu. Tämä ohje omaksi muistin virkistykseksi, kuten kukkakuvakin lämpimien päivien muistona.