torstai 16. heinäkuuta 2020

Jatkoa edelliseen

Nonnih. Ei pitäisi unohtaa omaa ja muidenkaan blogeja näinä vaihtelevina aikoina. Ensin hellettä, sitten sairautta ja korona kaiken aikaa taustalla. Tämäkin blogger-veijari on nyt muuttanut olomuotoaan niin että juuri ja juuri osaan päivittää. Sen takia tulinkin jatkamaan kirjoitustani, samalla kun muutenkin pöytäkoneelle tulin tarkistamaan laskuja. Laskuja onneksi ei ollut, oli vain parisensataa poistettavaa viestiä, roskapostia siis. Käytän pääasiassa kännykkää, mutta sillä on aika tuskaista kirjoittaa päivityksiä. Ja on tässä ollut muutakin miettimistä.


Tämä ihana kukka on Aavikon ruusu, joka on ilahduttanut meitä takkahuoneen ikkunalaudalla koko kesän. Mehän asumme pääasiassa takkahuoneessa sen ajan, jota emme vietä ulkona terassilla taikka yläkerrassa nukkumassa. Tai minä joskus täällä tietokoneella. Takassa tosin ei ole poltettu tulta moneen vuoteen. Aavikon ruusu pudottaa talvella lehtensä melkein kokonaan ja kukkii kesällä,  mutta ei ikinä enenn näin  upeasti. Kukka toisensa jälkeen on avautunut eli tämä on vain pieni näyte.

Niin, tämä kesä. Kun olimme tiukasti karanteenissa, vältyimme ainakin toistaiseksi koronalta. Karanteenimme varmaan jatkuu vastakin. Mies kävi ennen juhannusta valittamassa väsymystä lääkärille. Hänen täytyi ollakin tosi väsynyt, kun lähti lauantaipäivänä lääkäriin. Sieltä tuli heti eli saman tien passitus sairaalan päivystykseen ja osastolle. Rytmihäiriöistä mies ei ollut tiennyt mitään, mutta se se oli diagnoosi; eteisvärinää. Juuri ja juuri hän pääsi juhannukseksi kotiin, mutta lääkkeet kai aiheuttivat sen, ettei mies meinannut pyhsyä jaloillaan. Ambulanssikin kävi pihassa, mutta loppujen lopuksi hän reissasi taksilla takaisin sairaalaan. Siellä sitten menikin parisen viikkoa eli yhteensä sairaalapäiviä taisi olla 16.  Pulssi heittelee edelleen alle viidestäkymmenestä yli sataan neljäänkymmeneen, mutta se oli jo sairaalassa tiedossa. - Jatkuu ensi viikolla eli silloin pistetään - toivottavasti - rytmit kohdalleen.

Oli aika outoa olla yksin kotona, kun en siihen lajiin ole muutamaan vuosikymmeneen tottunut. Ensimmäisellä kerralla ei ollut edes kännykän laturia mukana. Toiselle reissulle osattiin jo oakata laturit ja tabletit kassiin, joten aika potilas sai viihdytettyä itseään ja minäkin uskalsin soittaa muita kuin kymmenen sekunnin puheluita. Ensimmäisellä kerralla oli onneksi ollut kiva huonekaveri, jonka kanssa oli juttu lentänyt. Toisella kerralla oli pahimmillaan mies ja kolme puhumatonta mummoa samassa huoneessa. Oli ollut tosin sekopäinen ukkokin jonkin aikaa, joka meinasi karata sairaalasta. Hoitajat saivat äijän käytävältä kiinni. En tiedä, oliko se sama mies, joka istutettiin sängyn laidalle, jolloin rassukka luuli istuvansa vessan pytyllä. Siivouksen jälkeen ukkoa ei kuulemma enää tuotu samaan huoneeseen. Kaikkea sattuu.

Tässä kaikki tällä kertaa. Päätän raporttini tähän.

Outo kuukausi menossa

Tässä on monin tavoin eletty outoa aikaa. Isäntä oli kaikkiaan 17 päivää sairaalassa, ensin vajaan viikon ennen juhannusta ja sitten juhannuksen jälkeen. Ensi viikon lopulla on sydämen rytminsiirto. Uusia lääkkeitä tuli kassillinen, mutta silti pulssi heittelee. Tämä meinaa karata, mutta tulihan olennainen sanottua.