maanantai 30. syyskuuta 2019

Ja taas uusi viikko alussa

Miten nämä viikot mennä huristavat näin nopeasti? Uusi alkoi sikäli mukavasti, että saimme sovittua ajan perunkirjoitukselle. Tietysti päivä on juuri se, jolloin minulle on tilattu kampaaja, mutta ei se mitään. Tämä tietysti ajaa ohi. Näin se menee, vaikkei päiväkausiin ole muuta, niin totta kai menot osaavat keskittyä.

Tällä viikolla rupean suunnittelemaan tai oikeammin konkretisoimaan uuden kirjan kuvitusta. Yritän piirustaa kuvat itse. Katsotaan miten ämmän käy.

Virkistimme eilen itseämme menemällä ulos syömään. Matkan varrella oli ihania ruskan värjäämiä puita. Oli ja meni, en tietenkään ehtinyt kaivaa kameraa esille. Ruoka-annoksistamme tässä yksi näyte. Söimme hyvin ja paljon.



Tätä takapihan pensasta olen yrittänyt kuvata moneen kertaan ikkunasta. Ehkä on mentävä lähemmäs.

Kun kännykkäbloggaaminen on niin hidasta, niin päätän raporttini tähän. Ihanaa viikkoa meille kaikille!


sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Mikä ihme vaivaa?

Viime yö meni ihan harakoille. Nukuin ensin kolme, neljä tuntia ihan hyvin. Heräsin ja tulin tunniksi alakertaan unta hakemaan. Sitten nukahdin, mutta heräsin itselleni outoon painajaiseen. Yleensä koskaan lapsuuden usein toistuneen painajaisen jälkeen en ole katsellut pahoja unia.

Mulla oli vuokra-auto  ja olin työpaikalla. Oman auton olin kai myynyt ja tämä menopeli oli oudolla parkkipaikalla. Kun se tietysti varastettiin, en tiennyt merkkiä, en rekkaria enkä edes kadun nimeä. Väriäkään en autosta muistanut.  Kadun nimen sain selville viereisen vaatekaupan omistajalta, joka samalla tyrkytti mulle vaatteita. Poliisin puhelinnumeroakaan en löytänyt,  vai eikö se vain  vastannut?

Oli syytäkin herätä, vaikka kello oli hädin tuskin seitsemän näin sunnuntaisena aamuna. Joku viisaampi saisi nyt antaa tälle painajaiselle hyvän selityksen.  Kun Pulterin kaveri kaivoi poteroa, niin Pulteri tuli kysymään että mitäs tämä kaivaa. Kaveri vastasi: potero
on potero." Pulteri oli tyytyväinen: 'Kaikelle on aina hyvä selitys." Ehkä tähän tyydyttävä minunkin. Uni on uni.




torstai 26. syyskuuta 2019

Sama teema jatkuu: syksy

Kaikkien aikojen alusta lähtien syksy ja syysflunssa ovat kuuluneet yhteen. Nenä vuotaa koko ajan. Tämä teki tuloaan jo toissailtana, kun kaikkia paikkoja särki ja kolotti. Eilinen käynti hautausmaalla oli niin tärkeä, etten joutanut sairastamaan, mutta nyt on juuri sopiva päivä tähän tarkoitukseen, arvelee tauti. Sen verran haikeutta on, että tautikin sai otollisen maaperän.

Tänä syksynä on jo neljä tuttua lähtenyt. Neljäs on iäkäs kollega. Kun edellisen kerran kuulin hänestä, oli rouva toipunut vakavasta sairaudesta ja oli kuulemma oikein pirteä. Seuraavaksi sitten luin kuolinilmoituksen. Kun lähipiirissä on paljon iäkästä väkeä, sairauttakin, niin näitä uutisia väistämättä tulee. Vaikka kukapa sen lähtöjärjestyksen etukäteen tietää. Minä olen nyt meidän haaran vanhin ja jatkoajalla. Kun on kerran miettinyt omat hautajaisensa,  niin enää ei tarvitse sitä pohtia ainakaan omassa päässään.

Tässä on mummini vanhempien ja kahden sisaruksen hauta. Isotädin ja -enon muistan hyvin, mutta heidän vanhempiaan en ole koskaan tavannut. Ukki oli vanhaa Oljemarkkien sukua, mutta mummon taustasta on vain vähän tietoa. Sirpaleita kuitenkin. Jonain päivänä jatkan senkin penkomista.


Tässä on sitten meidän sukuhautamme. Kivi ei ole vielä tullut takaisin paikalleen. Palstalla on kuulemma tilaa vielä suuremmallekin joukolle. 



tiistai 24. syyskuuta 2019

Syksyn alkua

Eilen oli syyspäiväntasaus. Tästä se syksy alkaa, vaikka päivälämpötilat heittelehtivät. Loppuviikolla kuulemma taas lämpenee. Yöt alkavat olla kylmiä. Ehkä pitää sulkea sänkykamarin ikkuna? Lämpöä en vielä laita päälle, kiitos Carunan sähkönsiirtomaksujen. Enkä muutenkaan.

Meillä istutettiin sunnuntaina pieni laatikollinen kukkasipuleita. Lainasin nämä kuvat Viherpeukaloilta. Noin niinkuin siltä varalta, että en näe keväällä kukkivia sipuleita.





lauantai 21. syyskuuta 2019

Syksyn tuulahdus

Tuulahdus, tai melkein syksyn tuoksu.  Huomenna istutetaan kukkasipulit.

Tämä syksy on ollut raskasta aikaa, eikä se tähän lopu. Miniän vanhemmat haudattiin hiljaisesti. He saivat lähteä yhdessä, vaikka olivatkin eri sairaaloissa. Hyvä niin, vaikka suru on tietysti suuri. Ensi viikolla on meillä uurnanlasku ja sitten ruvetaan selvittelemään vaikeita asioita, kuten jo kerroinkin.

å

Olisi ehkä helpompaa, jos perikunnassa olisi vain kaksi,  mutta meitä on viisi. Ensimmäiset oireet kipinöinnistä alkoivat jo ennen hautajaisia. Tavarat ja rahatkin on helpoimmin ratkottavia asioita. Mutta se talo, jota kukaan ei tarvitse eikä halua. Se ei ole uusi, muttei oikeasti vanhakaan. Rakennettu jotain 60 vuotta sitten. Ei tehty peruskorjauksia. Lämmitys, viemäröinti ja vesiliitäntä pitäisi uusia. Sähköt samaten. Keittiö on vanhanaikainen, koneet eivät enää toimi. Pohjaratkaisu ei tätä päivää. Kuka sellaista ostaa tai uskaltaa edes yrittää myydä? Odotan vain myrskyä, kun joku sanoo sanan purkukuntoinen. Tonttikaan ei ole oma. Talo on aikanaan rakennettu silloisen perikunnan  maille.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Huoltoviikko, osa 3

Huoh. Harmittaa. Nyt ei printteri toimi. En käsitä mitä pitäisi tehdä, varsinkin kun olisi kaikenlaista tulostettavaakin. Tulostin väittää, että muste on sopimatonta, mikä ei pidä paikkaansa, mutta ehkä siinä on jotain muutakin häikkää.

Tämä on vanha kuva jostain pihasienistä, mutta sopii hyvin tunnelmaan. Valitettavasti kantarelleja, herkkusieniä tai -tatteja ei kasva meidän pihassa. Vain pulkkosieniä ynnä muita syötäväksi kelpaamattomia.  Vanhan tontin alueella, nykyisten naapuritalojen kohdalla kasvoi mustesieniä ja jopa herkkusieniäkin. - Syksy on tulossa. Pian täytyy varmaan sulkea makuuhuoneen ikkuna ja kukaties panna lämmitys päälle.

Kirja-asiakaan ei etene, mutta ehkä tämä suruaika vie voimat siltäkin. Uurnanlasku on ensi viikolla ja sitten kai sovitaan perunkirjoituksesta. Sen jälkeen alkaa tosi urakka, kun pitää päättää talon kohtalosta ja tyhjentää tai tyhjennyttää se. Vaikeaa tulee olemaan.



keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Huoltoa edelleen. Ja surua.

Huoltoviikko jatkuu  edelleen. Jo myöhään sunnuntai-iltana piti kiiruhtaa sairaalan unihuoneeseen. Nukkumisesta, saati hyvästä unesta ei tullut juuri mitään, mutta pääsinpä tutustumaan aluesairaalan uuden siiven pitkiin ja leveisiin käytäviin ynnä hienoon sisäänkäyntiin. Huone oli tilava, mitä ei voinut sanoa sairaalasängystä, ei totta vie. Tämä oli onneksi vain yhden yön mittainen kontrollikäynti. Sen verran menivät unet sekaisin, että tässä taas valvon aamuyöstä.

Huolto jatkui kotona. Tai jatkuu, sillä päätimme tilata uudet tuolit seniorikansalaisille. Siis itsellemme. Mies nimittäin meni melkein omasta tuolistaan läpi. Onneksi oli yksi vanha nojatuoli tilapäiseen käyttöön. Toivottavasti se kestää jonkun aikaa... Teemme ison hankinnan luultavasti loppuiäksemme. Tietysti  riippuen siitä, miten pitkä se loppuelämä on. Kummallakin on sen verran vaivoja, että syömme kourallisen pillereitä aamuin, illoin. Yhteen vaivaansa mies tarvitsee ns. apuvälineosaston tuotteita.  Kun ei ollut tilannut niitä tämän vuoden puolella, olivat tiedot lentäneet taivaan tuuliin. Selvittely jatkuu tänään, mutta nämä ovat kai vain pieniä murheita.

Kun surut alkavat, ei niille näy loppua. Nyt yhden lähiperheen molemmat isovanhemmat ovat käytännössä saattohoidossa ja kummallakin  loppu lähellä. Siinä tilanteessa ei voi muuta kuin pyytää, että pääsisivät pian pois. Ja kun on enemmänkin näitä iäkkäitä ja huonokuntoisia sukulaisia, voi surullisia viestejä tulla lisää  milloin tahansa. Siinä on joku tuolin hajoaminen pikkujuttu.



Kun yksi tuttu otti osaa meidän suruumme, kertoi hän samalla, miten oli muutama vuosi sitten haudannut miehensä ja saman tien  kolme muuta läheistä. Ei meilläkään ehkä isän hautajaiset jää ainoiksi tänä syksynä.


perjantai 6. syyskuuta 2019

Huoltoviikko

Tässä on itseä huollettu, mikä on tehnytkin hyvää. Kun en ehtinyt kampaajalle ennen hautajaisia, kävin nyt yhdessä miehen kanssa. Se käy kätevästi samalla kyydillä, nyt kun ei ole enää omaa autoa. Kampaaja tietysti meni vaihtoon, mitä hetken mietin, mutta olen oikein tyytyväinen.

Henkistä huoltoa edusti ystävien tapaaminen. He eivät päässeet hautajaisiin emmekä muutenkaan ole tavanneet moneen viikkoon.

Talven varalle on luumut poimittu ja hillottu. Seuraavaksi on puolukoiden vuoro. Tilasin niitä tulemaan kauppaostosten mukana, joten tänään ehkä on seuraava säilöntäpäivä. Hyvä mieli jää koko viikosta.

Onkin hyvä kerätä voimia ennen seuraavia koitoksia, uurnanlaskua, perunkirjoitusta ym. varten. Se ym ei välttämättä ole aivan helppo tapaus.






sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Syyskuussa

Näin on  tämäkin kesä kääntymässä syksyyn, vaikka sää on kesäisen lämmin. Nyt on sunnuntain aamuyö. Heräsin ja tulin alakertaan. Tänään tutkitaan luumusatoa eli poimitaan pudokkaita ja ehkä vähän ravistellaan puutakin. Sato on valmis korjattavaksi.

Kerroin täällä jo aikaisemmin tulossa olevista hautajaisista. Ne olivat perjantaina. Silloin kuulemamme Veteraanin iltahuudon säkeet pyörivät nyt mielessäni ...aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on.." Kun valitsimme kukkia isän arkulle ja samoja muistotilaisuuteen, pyysin viljan tähkiä sinisten ritarinkannusten ja valkoisten ruusujen lisäksi.

Siunaustilaisuus oli kaunein mahdollinen, juuri sellainen kuin olin etukäteen isälle ajatellut ja suunnitellut. Sen kauniimpaa en olisi osannut järjestääkään. Olin veljeni kanssa valmiin suunnitelman kanssa hautaustoimistossa, valitsimme arkun, kukat, sovimme järjestelyistä. Olihan siinä monenlaista. Onneksi aina kriittiset sisaret hyväksyivät järjestelymme. Tietenkin he olivat sanoneet etukäteen mielipiteensä ja lähetin vähän väliaikatietohakin. Totta kai.

Parikin päivää taisin soitella etenkin vanhoille sukulaisille, että tietäisivät ennen lehden kuolinilmoitusta. Kävimne hyviä keskusteluja. Moni jäi kaipaamaan isää, mutta kertoi, ettei enää jaksa lähteä hautajaisiin. Isä oli hyvin pidetty ja arvostettu.

Soitin isän seurakuntaan ja omaan, sillä isä siunattiin meidän kotikirkossamme ihan käytännön järjestelyiden takia ja ajatellen meitä huonojalkaisia, mutta aikanaan uurna lasketaan omaan sukuhautaan. Kukat vietiin jo sinne odottamaan. Tai kaiketi ne ehtivät kuihtua ennen uurnanlaskua. Oman kylän kirkko oli remontissa, eikä mikään väistötila tullut kysymykseenkään.

Meille nimetty, isän seurakunnan vuorossa ollut pappi kävi etukäteen meillä kotona ja vaikka oli ennestään vieras, osasi valita juuri oikeat sanat isälle ja meille saattajille. Puhe oli kaunein ja koskettavin mahdollinen. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

Veteraanijärjestöjen kunniavartio arkulla ja liput koskettivat toisella tavalla. Isä oli paikallisen sotainvalidiyhdistyksen kunniajäsen, kuten äitikin.


Muistotilaisuudessa syötiin hyvin. Laulettiin toki ja kuunneltiin muisteloita  mutta pöydässä oli juuri sellaista pitoruokaa, mihin isäkin olisi ollut tyytyväinen. Kotijuustoa ja kinuskikakkua unohtamatta.